perjantai 19. elokuuta 2011

Seinillä




Taulu on täältä.

3 kommenttia:

  1. Tuo keskimmäisen kuvan maalaus on mielenkiintoinen.
    Osaatko kertoa työn taustoista jotakin?
    Tulee mieleen syyskesän utu ja pieni epätietoisuus, missä mennään. Elämän johtolanka on kuitenkin tallella.
    Kerrassaan upea työ.

    VastaaPoista
  2. Eikö olekin,löydän itse siitä uutta joka kerta kun katselen.Itse näen konkreettisimmillaan siinä kosken ja kaksi jyrkännettä,riippusillan ja vanhan rapistuneen kivitalon jossain Italiassa.Tunnelmaltaan näen siinä rauhaa ja tuntumaksi jää kostea utu.
    Taustoista en osaa kertoa muuta kuin että taiteilija on nimennyt sarjan,jossa taulu oli,'Ujoja'.Taitelijalla,Marianne Niemisellä on oma blogi 'Maalattua',josta löytyy työnsä.Suosittelen tutustumaan.Meillä ei tuosta noin ollut varaa investoida mutta otettuani yhteyttä Marianne oli niin ystävällinen että sain maksaa taulun osissa.Taulujen tunnelma on niin kohdallaan että luulen ettei tämä jää ainoaksi Mariannen töistä meillä.

    VastaaPoista
  3. Kävin tutustumassa "Maalattua"- blogiin ja kirjoitin kommenttiinkin, että en ole pitänyt itseäni ollenkaan taideihmisenä, mutta noihin töihin miellyin heti. Niiden väri,- muoto- ja tunnemaailma vastaa niin minun tuntojani. Olin siis vähän ihmeissäni tuosta löydöstä.
    Minulla heräsi heti ajatuksia, millaisia mattoja pitäisi kutoa ja millaisista väreistä. (Meillä on mummolassa meneillään mattojenkutomisprojekti ja taidamme jättää nyt kangaspuut pystyyn ja jatkaa uudella loimella.)

    VastaaPoista