torstai 25. elokuuta 2011

Iso poika


Unto oppi viime viikolla pyöräilemään ilman apupyöriä ja ottamaan vauhtia keinussa.Tunnistaa u-kirjaimen tekstistä ja on kovin kiinnostunut kirjaimista,luettelee sanoja jotka alkaa k:lla,l:llä ym. ja useimmiten menee oikein.



Leikkikerho alkoi ja on jäänyt sinne mielellään.Kahtena aamupäivänä viikossa reilu kaksi tuntia.
Piirrettiin tänään lyijykynällä seinään merkki ja mitattiin 104,5cm.Täyttää marraskuussa neljä,toivoo naamiaissynttäreitä ja vaihtaa pukutoivetta päivittäin.Syö hyvin,nukkuu hyvin,edelleen myös päiväunet,posottaisi useimmiten pidempään kuin siskonsa.Valvoo iltaisin pidempään kuin Liisa ja saa silloin tehdä isojen juttuja,rakentelee legoilla,askartelee raketteja ja lennokkeja,piirtää,rei'ittää (joo..),nuhjaa sylissä ja tekee leikit kerrankin rauhassa lattialle.


On koko kesän ollut tavallista herkempi,urheilukoulu (johon kuviteltiin Unton lähtevän ilosta kiljuen koska on niin vauhdikas ja fyysinen energianpurku on ihan elinehto) piti jättää kesken kun muutaman kerran yrittämisen ja itkujen jälkeen todettiin että pakottamalla tuskin jää positiivisia muistoja.Tuttu kerho ei aiheuttanut kuitenkaan mitään ongelmia.Halusi kerhopoikakuvan itsestään koska kerhokaverikin poseerasi rapuilla ensimmäisenä kerhoaamuna.Pyytää myös ottamaan kuvan kun ovat siskonsa kanssa kainalokkain.'Äiti ota meittä pienittä kuva,myö ollaan töpöjä ja tulotia,myö muhitaan'.Miehen mielestä kamera on ehkä turhan usein käytössä..


5 kommenttia:

  1. Ihana kuvaus pienestä, suloisesta miehestä. Miten kamera voi olla liian usein esillä? ;)
    nimim. yksi lapsensa kuvaamiseen totuttanut

    VastaaPoista
  2. Tulinpas niin hyvälle mielelle tekstistäsi, hymy jäi huulille:)

    VastaaPoista
  3. tosiaankin tästä tulee hyvä mieli, ihana poika!

    VastaaPoista
  4. Niinpä,ei lapsista voi ottaa liikaa kuvia.
    Ihana on,tuossa katsoo lastenohjelmia ylähuuli turvoksissa eilisten kommelluksien jäljiltä.

    VastaaPoista