perjantai 24. elokuuta 2012

Syksyistä


 Muistilistaksi ensi vuodelle;
-30 litraa mustikka pakkasessa,5 litraa kuivattuna,hilloa varten pitäisi vielä kerätä vaikka taitaa olla aika viimeiset hetket täältä enää mustikkaa saada.
-Mustaa viinimarjaa saatan vielä saada ellei ole jo mennyt ylikypsiksi
-Omenoita roikkuu keittiössä kuivumassa.Hilloksi voisi keitellä pari purkillista
-Kuusenkerkät keräsin kevätkesällä pakkaseen
-Nokkosta on liian vähän kuivattuna..
-Anopin lahjoittamia kesäkurpitsoita raasteena ja paloina pakkasessa.
-Mansikkaa 5kg pakkasessa.
-Mansikkahillo (3kg marjoja) ja mustikkamehut (3l marjoja) ollaan jo jotakuinkin tuhottu.
-Lisäksi kuivattuna on mesiangervoa (mausteeksi ja flunssaisille jalkakylpyyn),siankärsämön lehtiä (mausteeksi),siankärsämön kukintoja (flunssaisille jalkakylpyyn,kääreeksi),ruusun terälehtiä (koristeluun).
-Kanervan kukintoja voisi vielä kerätä nonparellien korvikkeeksi ja puolukoiden kypsymistä odottelen,niitä survokseksi,pakkaseen ja mehuksi.

Viime vuonna mustikat loppui kesken,nokkonen riitti,mansikat syötiin syksyn aikana.En silloin merkannut määriä muistiin,jospa nyt keväällä tietäisi paremmin mitä menee ja minkä verran.

Kaappeja pitäisi siivoilla,käydä talvikamppeita läpi.Kaikkea taitaa aika hyvin olla jo jemmassa,jotain pieneksi jääneitä saatan vielä lisäillä myyntiin.Alensin hintoja Kotikudossa,siellä mm. Liisan 92cm roosa Mini A Turen anorakki,jotakuinkin uudenveroinen.

5 kommenttia:

  1. Hyvät on teillä varastot! Ja hyvä ajatus tuo, että laittaa itselleen ylös määrät - ei sitä muuten muista erkkikään vuoden päästä mitä on tullut säilöttyä minkäkin verran!

    Teillä on kyllä mielettömät määrät tuota mustikkaa. Pitääpä katsoa, vieläkö kykenen ja jaksan nyt viikonlopun aikana metsään katsomaan, josko sieltä vielä saisi niitä. Kohta varmaan alkaa olla jo puolukkaakin. Ja sieniä ja omppuja ja... yks vauva. :D Mun on pakko ehtiä vaikka mitä vielä ennen ku se syntyy! :P

    VastaaPoista
  2. Liisa on kesäkuussa syntyny ja ekana kesänä en poiminu marjan marjaa,viime kesänä pääsin irtautumaan takiaisesta jo vähän ja nyt kun neito on 2v niin pääsin pariksikin tunniksi kerrallaan,ihan kaupan pakastealtaan kautta on marjat haettu..Joo ja sienet taisin unohtaa listasta!Luotan appiukkoon siinä,vajaa ämpärillinen kanttarelleja jo paistettuna pakkasessa ja kuulemma 100 litraa keräsivät yhdellä reissulla.Viime vuonna sieniä olis saatu enemmän ku pystyttiin käyttämään.Tähän 'sadonkorjuuseen' tulee pieni pakkomielle :)

    VastaaPoista
  3. Voi, sä olet niin ihanan touhukas ja ahkera!!! :D

    Blogissani on pieni arvonta meneillään, tervetuloa osallistumaan. ;)

    VastaaPoista
  4. En edes oo,yksinäinen hetki metsässä tekee vaan aika hyvää korvienvälille :) Kiitos,kävin osallistumassa!

    VastaaPoista
  5. Tulee mieleen Muumi talo jossa kellarissa hillopurkit rivissä. Kerran laitoin luumuista hilloa isot rivit purkkeja ja huolellisesti steriloin ja jotain meni pieleen koska parin viikon kuluttua ne alkoi käymään ja koko sato oli pilalla. Sen jälkeen en ole uskaltautunut säilömään.
    Ihana tuo kuvassa näkyvä suutarinlamppu teillä...niitä ei meinaa löytyä mistään kaupoista tai toreilta.
    -Anne

    VastaaPoista