tiistai 23. helmikuuta 2010

Kotona









Koti muutettu uuteen osoitteeseen ja alkaa jo hahmottumaan.Pidän tästä tilasta.Valoa on paljon,ensimmäinen koti joka ulottuu läpi talon.Kylpyhuoneen ahtautta en parin viikon jälkeen enää inhoa.Lattiat onkin jotain parketintuntuista laminaattia eikä muovimattoa kuten muistelin.Näyttö oli silloin Unton takia niin hulinaa että jäi ihan väärä mielikuva.Täytyy vuokranantajalta kysellä vielä tarkemmin niin tietää oikein pestä.Seinät lähti isän aikoinaan venemessuilta ostamalla ihmesienellä hinkaten vitivalkoisiksi ja jäänevätkin niin vaikka maalaamista kovasti suunnittelin.Kattolistat maalattiin valkoisiksi,vaikutti yleisilmeeseen todella paljon.Kaikkiaan koti tuntuu jo kodilta vaikkei kaikki vielä paikallaan olekaan.Unto on sopeutunut vähitellen,oli ylimaalisen kiltti ekat päivät ja alkoi änkyttämään.Nyt on änkytys jäänyt ja känkättää parin edellisen viikon edestäkin,hyvä niin.Ei suostu itse syömään mutta syötettynä kaikki maistuu.Lellitään nyt vähän aikaa että ehtii turvallisuudentunne taas eheytyä.Ja muutenkin,ei ole pienellä enää kauaa esikoisen etuoikeutettua yksinvaltiusaikaa jäljellä.

6 kommenttia:

  1. Oi, siellähän näyttää niin kivalta ja kodikkaalta! Ihanat sängyt ja lastenhuone :)

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin!!! :) ..hyvältä näyttää!

    PS. Onkin ollu jo vähä ikävä.. ;)

    VastaaPoista
  3. ooo, näyttää ihanalta. mahtavan valoisaa, tosiaan. tuo viimeinen kuva on huippu :D

    ikävä, mut kohta on vappu ;)

    e

    VastaaPoista
  4. Hihii,niin onkin vappu!Ja tajusin just ehkä tänään et voidaan orjuuttaa teitä aina joskus Unton hoitoon,hahaa!Kiitos kommenteista,kiva olla takaisin täällä.Netin kanssa kesti pari viikkoa ennen kuin toimi,oli suorastaan blogipuutostila,huomasin ostelevani sisustuslehtiä vähän joka kauppareissulla kun en päässy toisten blogeja selailemaan..

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin! Ihanalta näyttää;)

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen kotiin! Kovasti on myös täällä ooteltu teitä takas :) Teillä näyttää siellä uudessa kodissa ihanan rimpsukaisamaiselta! Tykkään!

    VastaaPoista