sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Nimipäivä


Unton päivä.Satoi ja isi oli töissä joten mentiin kavereille leikkimään nimipäiväherkut mukanamme.Ihan kiva päivä,pihallekin päästiin ja Unto jylläsi itsensä niin loppuun että urvahti unille poikkeuksellisesti jo ennen kahdeksaa,tunnin huudon päätteeksi.



Häntä jo unettaa.Ja tukka on taas mallia torttu.Olis kiva pitää viel pidempänä että sais häihin laittaa sivujakauksen siististi mutta tuntuu olevan pää märkänä koko ajan joten siili saattais olla armeliaampi vaihtoehto.Tuntuis vaan vähän vieraalta,toi ylikasvanu margariinin,maidon ja muun epäilyttävän hajuinen tuppo alkaa olla jo Unton tavaramerkki.

Pääsenkin aamulla aloittamani projektin kimppuun,ei sitten ollukaan ihan vartin juttu.Ostin räjähtäneen punaisen pikkujakkaran jo pari vuotta sitten kirpparilta kolmella eurolla ja ajattelin kukkakorokkeeksi tms. vaikka verannalle sinne tulevaisuuden vanhaan omakotitaloon.



Unto alkais tarvita jakkaraa kylpyhuoneeseen käsienpesuhommiin enkä ole löytänyt kuin uusvanhoja ja turhan kalliita.Keksin etsiä jakkarani ja totesin ettei se olekaan yhtään hapero,maalipinta vain on huonossa kunnossa.Rapsuttelua viel jäljellä mutta tuskin saan jätettyä puupintaiseksi kuten suunnittelin,jää hierautumia eri maalisävyistä niin rumasti.Tulkoon sitten valkoinen,sitä maalia kun sattuu olemaan (ja hattaranvaaleanpunaista mut mieheltä saattais lipsahtaa seksuaalivähemmistöihin liittyvä kommentti).Virkistävää tehdä pitkästä aikaa jotain mikä ei liity häihin.Pojan päiväpeitto olis seuraava projekti.Tai sitä seuraava,veljenpojan ristiäislahjakin on kesken..

4 kommenttia:

  1. Moooi! Tästä linkistä näet sen Seppälän autopaidan tarkemmin, beigellä pohjalla oransseja ja punasia kuormureita. Tais olla keskimmäinen kuva..??!

    http://pienilintu.blogspot.com/2009/04/kuopuksen-vaatekaapin-sisaltoa.html

    VastaaPoista
  2. Just se!Taisin mainita väärän kuvan..?Ihana,täytyy käydä kurkkaamassa josko vielä löytyis,en oo Seppälässä tajunnu käydä lastenvatteita katsomas tai muutenkaan aikoihin.Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Oi kun hauska kuva Untosta! On poika juu päivän touhuista "vähän" väsy ;) Olipas taas oikein hauska kirjoitus sinulta =) Ja varmasti muut touhut hääjuttujen lomassa tekee ihan hyvää!!

    VastaaPoista