sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Helsingissä viikko sitten


Poika unii kipeänä,itse olen jo pystyssä muttei nyt ole aikaa mihinkään.Parvekkeella maalausprojekteja,siemeniä pitäis istuttaa,ikkunat pestä.Keskityn nyt pikku-ukon juottamiseen ja muhimiseen,jospa tuo pian tokenis,vaikuttaa paremmalta kuin eilen.

Kotiuduttiin Helsingistä viikko sitten su-iltana,reilun kolmen tunnin matkaan venähti lähemmäs viisi tuntia kun käytiin kehillä sekoilemassa suunnista.Tuli luettua maatilan eläimiä ja ajoneuvoja eräänkin kerran,laulettua kurkku kipeemmäksi ja venytettyä luovuutensa rajoja,penkkiin sidottu liikkuvainen puolitoistavuotias ei nähnyt edes ikkunasta ulos,sen verran matalalla istui.Poika on kyllä yleensäkin rauhallinen ja kiltti mutta ylitti itsensä nakottamalla tuntitolkulla mukana kun kiersimme äitini kanssa lauantaina keskustassa ja sunnuntaina Valtterin kirppiksellä.Maalaispojalle keskustan vilinä ilmeisesti tarjosi kokemuksia liikaakin,yön pyöri kuin hyrrä.

Reissun saalis;
Värikkäät helmet Accesorize.NoaNoasta joustava kirjava vyö kun jotain sieltä oli saatava eikä budjetti venynyt mekkoon.Kaikkea mitä liikkeessä oli,olisin voinut kuvitella käyttäväni mutta mitään ylitse-muiden-pakko-saada-juttua siellä ei tällä kertaa onneksi ollut.Mangon vihreä nahkalaukku Vallilasta 4e,ihananihanat mustat Aerosoles-korkkarit EUROLLA,tosi siistit ja aitoa nahkaa.Kirppisreissulta myös pojalle Marimekon t-paita ja hevospaita.Tytöille näytti olevan paremmin lastenvaatetta,pojille tosi köyhä tarjonta.Itselleni löysin valkoisen Vero Modan tunikan 3e,oli laputkin vielä kiinni,heppapaidan,punaiset helmet,oranssin t-paidan jossa on söpöt napit olkapäillä ja puhvihihat ja söpön topin/tunikan,joka tosin a-linjaisuudessaan leventää mittavasti.



Kaiken kaikkiaan hektinen ja kiva reissu,yksi yö,kaksi vajaata päivää menee vauhdilla.Iso kiitos reissusta Äiti/Mammalle,joka työnsi vaunuja ja kantoi poikaa että sain penkoa ja hipeltää mieleni mukaan!!Samoin Isomummille jonka luona kyläiltiin.Mummolastani lisää myöhemmin..

6 kommenttia:

  1. Tää teksti hyppäs typerästi 19.4. kohtaan vaikka vaihdoin julkaisupäiväksi tämän päivän,siirsin kuvat jos silloin kotiuduttuamme joten siitä päiväys..Yleensä on päivittänyt oikean päivän vaikka olisi aiemmin aloittanut kirjoittamaan kunhan vaihtaa julkaisuasetuksista päivämäärän..

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia!!! :)

    Voi kurjuus kun olette sairastelleet.. :(

    VastaaPoista
  3. Antoisa reissuhan teillä on ollut! Mieleeni tulee niin vuodet, kun asuimme vielä Kuopiossa ja reissasimme aina tänne "etelään" sukuloimaan ja ystävien luokse. Sata paikkaa missä käydä, kaikki tahtoivat nähdä ja pyytelivät kylään ja aikaa yleensä yksi viikonloppu. Siinä sitä sitten sai juosta pää kolmantena jalkana ja kahvipöydästä toiseen. Jos oli itse kovilla, niin saati sitten pieni lapsi..

    VastaaPoista
  4. mahtihelmet! :)


    t.eeva

    VastaaPoista
  5. Ja oli kyllä suolaisen hintaisetkin..Reissussa on kiva olla,vaihtelua arkeen mut on se tosiaan aika rumba pienen kanssa.Täytyy sompailla matkustusajat unien mukaan,ruokailut ym ym ja sama homma kyläpaikassa.Aika hyvin on pidetty normaalirytmiä yllä reissuillakin vaikka päivän sisältö ei normaalia vastaiskaan.Unto on jo yhden yön mummolareissun jälkeen taas ihan innoissaan omista leluistaan ja silminnähden tyytyväinen oloonsa.Mummoloissa vaan saa sitä jakamatonta huomiota ja ihastelua mitä kotona ei tarjota ihan samassa määrin joten sen verran palkitsevia nuo reissut pienellekin on et käydään lähimummoloissa n. 40km päässä parin viikon välein.

    VastaaPoista
  6. Ihania kirppislöytöjä, näitä on aina kiva katsella.

    VastaaPoista