torstai 26. maaliskuuta 2009

Kahvia!

Mies tykkää kahvista,Moccamaster piti saada.Väri on kiva,muotoilustakin tykkään,miinusta vain typerästä mustasta johdosta,viimeistely hutaistu.Että voikin häiritä näin paljon.Mitään ratkaisevaa eroa kahvissa en kyllä huomaa vaikka mies väittää että ero on mitä merkittävin.Taidan pysyä pääasiallisesti teessä edelleen,uudella keittimellä kahvi on polttavan kuumaakin enkä jaksa jäähdytellä.Teellä käytiin myös ystävän luona,villit,uuvuttavat,hauskat nelisen tuntia kolmen lapsen kanssa,1v4kk,2v3kk ja vajaa vuotiainen.Poika oli ihan hikinen ja hervoton kun lähdettiin.Ystävääni ja minua yhdistää monen muun asian lisäksi hillitön ja ainainen makeanhimo.Sovittiin taas että huomenna alkaa lakkoilu.Kun ensin oltiin mussutettu pöytä tyhjäksi.Hedelmiä ja vertaistukea,ei pullaa.Anonyymit suklaapullakarkkileivosaddiktit.Ja liikkuakin pitäis.Yhdessä,koska samalla vois juoruilla.Kahden vuorotyötä tekevän miehen aikataulujen yhteensovittaminen onkin hyvä tekosyy jumpan väliin jättämiselle.Eikä pienten kanssa voi muuta kuin lykkiä vaunuja.Joten se liikunta-kohta on lähinnä näennäinen osa suunnitelmaamme.Tavataan siis todennäköisesti jatkossa vain lasten ulkoilutuksen merkeissä eikä ikinä enää kyläillä ja tavata kaupungilla.Muuten en näe mahdollisuuksia pitäytyä sopimuksessamme,vanhoista tavoista on vaikea päästä.



Ystävällä on nuo Klaus Haapaniemen ihanat mukit punaisina.Jos raaskisi yhden ostaa.Tai kaksi,tee- ja kahvimukeiksi,punaisen ja sinisen.

3 kommenttia:

  1. Oih, en olekkaan aiemmin valkoiseen masteriin törmännyt!
    Noita Taika- mukeja on aina välillä hyvässä tarjouksessa ja jos olet yhtä pihi kuin minä, niin vinkvink, että niitä saa myös miniminiversioina (kuusenkoriste tai miksei vaikka espressokuppi ;) ) ja pahimpaan Taika-janoon saa myös servettejä. :D
    Aijoo. Ja siitä kuviosta. En edes tajunnut sitä ennenkuin valaistiin... Meinaan värien suhteen kannattaa olla tarkka, toisesta löytyy se kettu ja toisesta pöllö. En ole kyllä tarkistanut miten ne meni...

    VastaaPoista
  2. oonkohan ainut suomalainen, joka ei noista taika-mukeista innostu. hmm. sinänsä yllättävää. joku sellanen synkkyys niissä vaan on, joka ei vetoa miun 25-vuotta kestäneeseen turvallisuudentunteen pönkittämiseen, jota varten on keksitty astrid lindgrenit sun muut :D:D hehe

    tarpeeksi suuria ne kyllä on!

    t. e

    VastaaPoista
  3. Miusta ne on jotenkin ihanan satuisia synkkyydessään..Ja Tillis; pihi oon,tai en varmaan olis jos olis millä mällätä.Nykyisessä elämäntilanteessa,kotiäitinä,pakko pennosia tarkkailla.En oo kans tajunnu että niissä on eri kuviot!Täytyy käydä niitä pikkukuppeja katsastamassa,pari mukia riitäis,valkoinen ei niin kiinnosta mutta sininen ja punainen....

    VastaaPoista