Valoisaa,hyvää viikonloppua kaikille!
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Ihan positiivisena
..täällä.Kiitos kaikille edellistä kirjoitusta kommentoineille,vertaistuki helpotti,väsymisestäkin kun voi tuntea syyllisyyttä,minä ainakin.Helpottavaa kuulla että ilmiö on tuttu muillekin kotiäideille enkä ehkä olekaan tolkuttoman heikko ja valmis työkyvyttömyyseläkkeelle.Sekin kävi jo mielessä.Jollen omia lapsiani jaksa hoitaa,omassa kodissani,itse päiväjärjestyksestä päättäen niin miten ihmeessä ikinä selviän työelämän haasteista kun koti ja perhe pitäisi pyörittää edelleen siinä samalla!Viisas ystäväni tosin totesi ettei kotitöitä ole yhtä paljon kun kukaan ei ole päivisin kaaosta aikaansaamassa ja lapsetkin on hoitopäivän aikana saaneet niin paljon aktiviteettia ettei sen suurempaa ohjelmaa tarvitse iltaisin järjestää.Toinen ystävä,joka juuri lähti töihin useamman kotona vietetyn vuoden jälkeen,totesi että elämä helpottui saman tien.Pääsee vessaan yksin.Saa juoda kahvin lämpimänä.Ja toki se työkin pitää tehdä mutta sen saa tehdä ilman jatkuvia keskeytyksiä.Se ehkä tällä hetkellä risoo eniten että kaikki jää aina kesken.Syödään kärähtänyttä ruokaa kun välillä piti irrottaa lapset toisistaan tai pyyhkiä pylly.Pihalle lähtiessä vilkaisee peiliin ja huomaa että ripsiväriä on sudittu vain toiseen silmään kun kesken kaunistautumisen 'lego-ukolta irtosi käsi ja sisko työntää sitä korvaansa'.Nyt on olo jo paljon valoisampi ja myöntämällä että kyllästyttää,väsyttää,puuduttaa sain pahimman painolastin pois.Valon lisääntyminen auttaa myös ihan selvästi.Ja se että lapset menee viikonlopuksi molemmat äidilleni yöksi.Viimeeksi (ainoan kerran) kun molemmat on olleet hoidossa olimme miehen kanssa viime elokuussa Milanossa.Miehellä on 24h vuoro viikonloppuna joten olen oikeasti yksin kotona.Kokonaisen vuorokauden.Reilut neljä vuotta sitten edellisen kerran?Odotan.Ja vähän stressaan että suoritanko vaan kun pitäis rentoutua.Lapsetkin tuntuu tänään keskivertoa suloisemmilta ja ihan vähän käy mielessä että ei kai niiden nyt tarvitsis lähteä mihinkään,ihan hyvinhän tässä jaksaa..Päällimmäisenä mielessä kyllä Makuuni,siideri ja kasa kankaita ja vaatteita jotka odottavat ompelua :)
Valoisaa,hyvää viikonloppua kaikille!
Valoisaa,hyvää viikonloppua kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva kuulla että olo on valoisampi. Oliko mie tuo "viisas ystävä", oi, punastuttaa :)
VastaaPoistaNauti viikonlopustasi! Meidän muksut lähtevät viikon päästä viikonlopuksi miun vanhemmille ja Ernolla on vielä sillon lauantai töitä, niin miekin saan olla ihan yksin. Odotan sitä kovasti!
Nauti kympillä viikonlopustasi, niitä hetkiä välillä jokainen tarvitsee!
VastaaPoistaOlen ilonen kun tunnen sinua edes pikkuisen täällä.Olet suloinen nainen ja ihana äiti.
VastaaPoistaHyvää viikonlopun aikaa sinulle,
maria
Tytti; sie oot just se viisas :) Ehkä ens viikolla saisin jo raahauduttua lenkkipolulle,jollen niin nähdään muuten vaan? Ja ihanalta kuulostaa siunkin tuleva vapaa!
VastaaPoistaRuususuun äiti; yritän,on tää vaan outo olotila.Ihmeellisintä taitaa olla yö jona kukaan ei katko unta..
Maria;kiitos,ihanasti sanoit,ihana olet!
Ihan mahtavia suunnitelmia siellä! Nautihan omasta ajastasi - teet just niitä asioita, mitkä normaalisti jäis kesken, rentoudut ja vain olet. Ja sitten jos/kun lapsia tulee vuorokauden aikana ikävä, niin ajattelet, että lapset on ihan superonnellisia varmaan itsekin, kun pääsivät yökylään ilman isää ja äitiä. :) Tuollaiset rupeamat tekee hyvää kaikille.
VastaaPoistaJa kevätkin tulee, jeee! :)
Voi miten tuttua tuo kaiken tekemisen puolinaisuus...
VastaaPoistaJust eilen olin lasten kanssa kaupungilla ja kotiin tultuani huomasin että korvis roikkuu vain toisessa korvassa ja silmämeikitkin oli juurikin toiseen puoleen sudittu :-)
Täälläkin lasten viime yökyläilystä aikaa, vuosi sitten viimeksi kahden kotona miehen kanssa ennen kuopuksen syntymää, alkaa tuntua siltä että olisi jo aika saada pieni breikki... Meilläkin mies vuorotyössä ja välillä pitkiä aikoja pois kotoa.
Meillä arki kyllä muuttuu kohta, oon menossa töihin ja lapset hoidetaan miehen kanssa "vuorotellen"- yhteistä vapaa-aikaa ei tietysti juuri jää mutta aiemminkin on kokeiltu tätä systeemiä ja hyvin toimi- toivottavasti edelleen. Ainakin saan sen kahvi- ja ruokatauon :-)
Kivaa viikonloppua!
P ja pienet (1v.,3v. ja 4 v.)
Tutun kuuloisia ajatuksia.
VastaaPoistaTänään ja nyt juuri, lasken minuutteja että nuo menee nukkuun ja saaan hetken hengittää. Herkutella makuuninameilla ja katsella hömppää. En tee niin mitään.
voi haukotus, vielä 110 minuuttia =)
Kiitos Katri,oli kyllä..no,rauhallista ainakin,hiljaista!
VastaaPoistaP ja pienet; olisitko kuvitellut tuossa reilut 5v sitten lähteväsi kaupungille ripsivärit vain toiseen silmään sudittuina,silloin kun ei tarvinnut hoitaa kuin itsensä :) Itsellä ainakin tuli puunattua ja tällättyä ihan näiden kotona vietettyjen vuosien edestäkin,ehkä sitä sitten taas panostaa itseensäkin enemmän kun käy kodin ulkopuolella töissä.Onnea teille uuteen elämänvaiheeseen!
Heidi;ihana!Koitan tässä kestää hereillä kymmeneen,Game of Thrones ja sitten unille.Saatan vähän verottaa huomiseksi namipäiväksi poimittua pussillista Parrot'sin 'nameja'.