keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Makuuhuone ennen/jälkeen

Tältä näytti kun käytiin taloa ensimmäistä kertaa katsomassa.

Ennen

Ennen
Tilanne nyt,pari tapettikerrosta kuorittu pois,seinät tasoitettu ja tapetoitu,lattia ja päätyseinä,listat maalattu ja muutettu omat tavarat paikoilleen.






Pystylistat puuttuu nurkista vielä,sänky mahtuu just sentilleen,valaistus vielä vähän hakusessa,johdot piilottamatta.Kanervanvärisen seinän takana olevassa matalammassa osassa huonetta on aikuisten vaatesäilytys joka toistaiseksi käsittää kallistelevia  ja kaatuneita vaatepinoja,toivottavasti kevään aikana keksitään toimivat säilytysratkaisut,Ikean Expedit-hyllyjä kyljellään ajattelin mutten ole mitannut sopisivatko.Pienen senkin viereen,oven taakse,hormia vasten olisi tarkoitus hommata yksiovinen vaatekaappi johon saisi ripustettavia vaatteita.Tarpeeksi pientä vaan on vaikea löytää.Kun muuttokiire,pakkaaminen,purkaminen ja akuuteimmat asiat rautakauppaan on ohi niin olen laiskistunut täysin.No,vähitellen,yksi epäkohta kerrallaan eteenpäin.Vaatesäilytys vanhassa talossa on kyllä haasteellista nykyisellä vaatemäärällä,ilman yhtäkään kiinteää kaappia.Toisaalta antaa mahdollisuuden hankkia ihania vaatekaappeja.Tai ainakin haaveilla niistä.Tai edes siivota kaapeista kaiken turhan.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvottu,varvottu,vierailtu,kestitetty.Ensi vuonna uudestaan,huh :)








keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pöytänäkymiä

Täällä eletään flunssaa ja uhmaa,pakastinta tyhjennetään mustikasta ja taulu päivässä päätyy seinälle.Edelleen pieniä otoksia kuvissa,missään muualla kuin lastenhuoneessa ei vielä ole ihan valmista.




Keittiön pöytäryhmä on uusi,uusi meille siis mutta vanha oikeasti.Pienempi kuin edellinen,kuten keittiökin.Pidennettyä saa kuitenkin vähän joten isommallakin porukalla mahtuu.Pöytää on ehditty testata enimmillään 11 ihmisen voimin,todettu että pöydän pinnasta irtoaa siihen liimatut kimallehileet ihanteellisen hyvin ja useamman leipätaikinan olen vaivannut ikkunasta tuijotellen.



Tämä on ensimmäinen koti jossa ruokapöydän saa ikkunan ääreen,johtuiskohan siitä että lasten lisäksi kameraan tallentuu kuvia vain yhdestä kuvakulmasta,yhdestä kohteesta..






Strömsön innoittamana surautin loput kuivatut mustikat jauheeksi blenderillä.En ollut uskaltanut kokeilla kun kuvittelin ettei tuo Gigantin laatukone selviytyisi mistään noin kuivasta ja sitkeästä mutta hyvin toimi ja helpommin tulee käytettyä kuin kokonaisia kuivattuja mustikoita.Turkkilaista jogurttia,hunajaa,hedelmiä,siemeniä,pähkinöitä ja mustikkajauhetta..Tai sama setti puuron kanssa,lapsetkin syö puuroa pitkästä aikaa innolla kun olen viitsinyt nähdä sen suuren vaivan että laitan hiutaleet veteen jo illalla.Nelihenkiselle perheelle 3dl (kaura)hiutaleita ja 9dl vettä.Aamulla levy päälle ja kun puuro kuplahtaa niin levy nollille ja kansi päälle vartiksi.Ripaus suolaa ja ihanan pehmeä puuro on valmis.Kuivattuja (luomu!!)aprikooseja pilkottuina sekaan likoamaan jo illalla jos tykkää makeammasta.



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Sunnuntain sämpylät

Käytiin sunnuntaina isolla sukuporukalla jäällä ulkoilemassa ja tein evääksi rasvaisia,ihania sämpylöitä Mummini ohjeella.Veli oli leiponut vaniljapullia ja suklaamunien ym. ohessa ehdittiin hetki ihan ulkoillakin vaikka reissun pääosaan nousi odotetusti eväät.Tultiin vielä meille illaksi ulkoilun jälkeen ja jatkettiin samalla teemalla.Tehtiin tortilloja ja ihan paras kastike niille syntyy muuten näin: purkki smetanaa,ripaus suolaa ja mustapippuria,valkosipulia murskana niin paljon kuin sitä sietää ja tippa hunajaa pyöristämään makuja.Sopii myös dippailuun,kasvissosekeittoihin ym.

Oreganosämpylät
3dl maitoa
100g voita sulana 
1tl suolaa
50g hiivaa
8-10dl vehnäjauhoja
1 rkl oreganoa
2 rkl juustoraastetta

Ohjeesta tulee n. 12 kpl.Liuota hiiva lämpimään maitoon,lisää mausteet ja juusto.Alusta jauhoja taikinaan vähitellen,loppuvaiheessa lisää suurin osa voista,jätä osa voiteluun.Kohota taikina,leivo sämpylöiksi,kohota niitä hetki ja voitele voisulalla ennen paistoa.225 asteessa valmiin näköisiksi..Voitele uudelleen sulalla voilla heti kun otat uunista,imeytyy kuumaan sämpylään ja tekee suolaisen,rapean pinnan sämpylälle.




tiistai 12. maaliskuuta 2013

Hidasta,aurinkoista huomenta.










perjantai 8. maaliskuuta 2013

Arki alkaa asettua uomiinsa,tavaratkin vähitellen.





perjantai 1. maaliskuuta 2013

Lastenhuone


Viime viikonloppuna muutettiin,kaksi lastia kuorma-autolla ja ulkorakennus lattiasta kattoon täynnä tavaraa,pahvilaatikoita,remonttiroskaa..Vähitellen raivataan,sisätiloissa ei kuitenkaan ole enää laatikoita purkamatta,vaatehuolto onkin sitten toinen juttu,kapeaa,korkeaa,vanhaa vaatekaappia saa tarjota!

Lastenhuone on lähestulkoon valmis,verhotanko ja verhot puuttuu,seiniltä jokunen pikkukaappi ja naulakko mutta ne laitetaan kun tavaroiden järjestys on varma,tuohon kuviosovitettuun tapettiin ei tee yhtään mieli porailla tarpeettomia reikiä :) Vielä tulee hetkittäin remonttimuistumia tapetoinnista,jään tuijottamaan jotain tapetin saumaa tai portaiden maalipintaa mutta pääsääntöisesti alkaa tuntua jo kodilta.Katse osuu keskeneräisyyksiin mutta ihan vielä ei ehdi niihin puuttua.Lastenhuoneesta puuttuu listat kulmista tapetin päältä tuolta syvennyksestä,ne olisi aika pian tehtävälistalla ettei tapetti ehdi revetä kolhuista.

Meillä on makuuhuone ja lastenhuone yläkerrassa,nukutaan kaikki siellä ja lapsilla on alakerrassa lisäksi oma kaappi leluille niin ei aina tarvitse leikkiä ylhäällä.

Lapsilla on sopeutuminen ottanut tiukille,uhma x 10 ja vähän kaikki kiukuttaa ja itkettää mutta nyt vajaassa viikossa ovat rauhoittuneet.Tavarat löytyy jo tutuilta paikoilta,yläkerrassa ei pelota olla itsekseenkään ja pihakin alkaa vaikuttaa aika kivalta.Maanantaina koitetaan ehtiä perhekerhoon parin kilometrin päähän,josko tutustuttaisiin muihin lapsiperheisiin.








Talon ylivoimaisesti värikkäin huone,hempukkavärejä lähes liikaakin mutta muu koti tasapainottaa vähän aikuisemmilla väreillä :)