lauantai 25. kesäkuuta 2011
Juhannus vol.2
Juhannus
Juhannusaattona käytiin Lappeenrannan satamassa Hiekkalinnassa aamupäivällä ja Tivoli Seiterässä iltapäivällä.Tätini miehineen oli mukana mikä teki päivästä vielä mukavamman,oikein onnistunut lapsiperheen juhannus.Ja vielähän se jatkuu,lähdetään kohta äitini varaamalle pikku rantasaunalle grillailemaan mikäli sade pitää taukoja.Hauskaa juhannuspäivää kaikille!
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Käsityöhaasteita
Lähdin jo tovi (hävettävän pitkä sellainen) sitten Marian mukaan käsityöhaasteeseen,jossa on tarkoitus kuluvan vuoden aikana tehdä viidelle ensimmäisenä tähän postaukseen kommentoineelle jotain.Tyyli on vapaa,mikä kellekin on se omin juttu.Ja nämä viisi kelle näpertelen jotain,tekevät puolestaan viidelle heidän postaustaan kommentoineelle.Anna hyvän kiertää,heh.Aikaa on onneksi näin ruhtinaallisesti,ehtii miettiä mitä sitä tekisi.
Ihanainen Mekkotehdas haastoi minut (myöskin todella jo aikaa sitten) mukaan ompeluhaasteeseen,jossa tehtävänantona oli esitellä jokin tärkeä tai mieluinen käsityötarvike.Tämä olikin vaikea pala,sillä käsitöiden tekeminen on tällä hetkellä viitisen minuuttia siellä,toinen täällä ja ompelukset keittiön (onneksi isolla) pöydällä.Ompelukone lienee se tärkein väline,kirppikset yleisin materiaalin ostopaikka ja inspiraatio tulee taitavilta ihmisiltä joiden töitä ihastelen blogien kautta sekä vintage-vaatteista,vanhoista lehdistä ja uusistakin muotilehdistä.Haaveilen omasta ompelunurkkauksesta,pöytäkin jo olisi mutta se on vielä hoitopöytänä ja odottaa uutta maalia.Ehkä ensi talvena jo saan pöytätilaa näperryksilleni.Purnukkaiset,kaikenlaiset on lähellä sydäntä ja käsityötarvikkeiden lajittelu ja järjesteleminen niihin on lähes terapeuttista,joten ompelutarvikkeiden säilöminen ja järjestely on mieluinen osa käsitöitä.Hyvin tärkeä tekijä käsityöharrastuksissa on Mummolla ja Mammalla.Käytännössä ompelen silloin kun Unto on yökyläilemässä joten listaisin isovanhemmat välttämättömäksi 'käsityötarvikkeekseni'.
Ompeluhaaste pitäisi jakaa eteenpäin mutta tylsänä skippaan sen osuuden,tämä on tainnut jo ehtiä aika hyvin kiertääkin.
Kiitos Maria ja Mekkotehtaan tytöt!Viidelle kommentoineelle siis näpertelen jotain,jännä nähdä kenelle menee ja kiva miettiä mikä ilahduttaisi saajaansa.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Hyvää yötä!
Epätarkkoja kuvia vain ja historiallisesti ennen yhdeksää sänkyyn.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Sankaritar
Lillukka täytti tänään vuoden.Vauva on kasvanut pieneksi tytöksi,tytöntylleröksi,taaperoksi. joka kantaa pikku matkalaukkua virnistellen ja kävelee tanakat kintut tönkköinä.Hymyileväinen,hyväntuulinen,vaativainen ja vahvatahtoinen kulta.Kävelee,ärisee,kujertaa,narskuttaa hampaitaan,puree ja työntää kaiken pikkusilpun suuhunsa,hakee lelulaatikosta paloautoja joilla jyrää pitkin lattioita.Nukkuu yöt edelleen vieressä eikä ole luopumassa imetyksestä ihan helposti.Lehmänmaitokin maistuu jo,hedelmät menee pikkupaloina ja synttärikakkua olisi hamunnut enemmänkin mutta ruoassa kaikki kököt inhottaa.Veikka on parhautta ja tunne on molemminpuolinen.Joskin ärsyyntyvät toisiinsa kymmeniä kertoja tunnissa mutta aina Liisa huutaa aamulla ensimmäiseksi 'Eito':n myllimään sänkyyn.
Lahjaksi tein unipehmon automatkoilla tällä viikolla.En suunnitellut etukäteen,muotoutui matkan varrella ja näyttää etäisesti tutulta.Ei ollut tarkoituksellista plagiointia enkä keksi missä olisin vastaavan nähnyt mutta joistain lukemistani blogeista on varmaan jäänyt alitajuntaan haikuja.
Lähes kaikki kummit,mummit,tädit,sedät ja enot pääsivät tulemaan.Puolivuotias serkkutyttökin pääsi paikalle ja Liisa riehaantui täysin,yritti myllyttää mattomatoa ihan tosissaan,kerrankin kun vastus oli itseään pienempi.Intensiivinen juhlinta tainnutti sankarittaren ennen iltapuuroa,puolisen tuntia normaalia aikaisemmin.Siellä se pötköttää paksut,paljaat kintut ristissä,laamapaita päällä,takkutukka pörrössä.Nyt otan lasillisen kuohuvaa ja maistan kakkua,hyvää syntymäpäivää oma rakas taikinatyttö,Lillikkäpullukka pehmoinen!
torstai 9. kesäkuuta 2011
Helsinki
Korkeasaari nähty.Perinteinen nalletikkari syöty ja kaksi pehmopapukaijaa ostettu,ensimmäinen ehti hävitä.Jäätelöitä enemmän kuin pojalla ikävuosia.Isin harteilta näki hyvin koko Helsingin.Tai sen mitä vuorokauden visiitillä ehdittiin kiertää.
Matkat meni äitini ilmastoidulla autolla hyvin,lapset jaksoivat pahemmin valittamatta istua.Yö mummolassa oli ihan kamala,kukaan ei tainnut nukkua.Unto putosi sängystä ja Liisa kieri edestakaisin ja sekoili.Kolmesta vaille seitsemään nukuttiin,en olisi toista lomapäivää enää jaksanutkaan.Taisi olla Untollekin ihan riitävä annos aktiviteettia,heittelehtii nyt tuolla sängyssään levottomana vaikka yleensä nukkuu kuin tukki.Liisalla meni reissu rattaissa ja turvaistuimessa mutta yllätäävän hyvin viihtyi.Vähän tissiä Vispilässä niin elämä taas hymyili hetken.
Nyt odottaa synttärileipomiset,siivous,pyykkivuori ja Liisan synttärilahjan viimeistely.Itsetehtyä laitan pakettiin,suuria tarpeita kun ei ole eikä vielä niitä toiveitakaan.Pesukone hajosi ja miehellä huominen menee työpaikan kesäjuhlissa.Taidetaan mennä huomenna rannalle ja tiivistää hommat lauantaihin.
Voi kun pääsisi yksin/kaksin Helsinkiin vielä tänä kesänä,tuli haikea olo pikavisiitillä,olisi niin monta paikkaa joissa haluaisin käydä.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Juhlaa
Onnea opintonsa päättäneille!Juhlistimme pikkusiskoni lakkiaisia lauantaina.Sunnuntai meni mummolassa ja koko tämä viikko on ohjelmoitu.Korkeasaareen,mummolaan ja sunnuntaiksi pitäisi saada Liisan 1-v syntymäpäivät järjestettyä.Rannalle on tarkoitus ehtiä,leipoa,ulkoilla,miehellä työpaikan kesäjuhlat ja Untolla alkoi urheilukoulu.Hyviä asioita,kovin vaan kiirettä.
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Tää muhii
Liisaa painelee aina muhinurkkaan kun pääsee ilman vaatteita rymyämään.Istuu siellä ja hihkuu ja yht'äkkiä heittäytyy tyynyjen varaan selälleen,nauraa.Huutelee Untoa mukaan.Saattaa makoilla siellä pitkäänkin,pehmoinen pehmeällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)