lauantai 30. tammikuuta 2010

Takki-ilo


Uusi takki,ensimmäinen pitkä takkini kai ikinä.Livingin alesta Lappeenrannasta.Mahtuu kohtuullisesti päälle mahan kanssa toistaiseksi ja on niin Noa Noainen.Kaveriksi kauluri puikoilla,muuton valmistelu vaan vie arvokasta neulonta-aikaa.Huomenna saadaan avaimet ja päästään kurkkaamaan kuinka suuri siivousurakka on edessä ennen muuttoa.Muutto on vasta kuun viimeisenä viikonloppuna joten onneksi on kerrankin aikaa rauhassa siivota ja viedä jotain pientä jo etukäteen ettei kaikki kasaannu yhdelle päivälle.Mielenkiinnolla odotan mitä edellisten vuokralaisten jäljiltä paljastuu,näytössä Untolla oli niin vauhti päällä ja paikka turvoksissa tavaraa ettei mielikuvia tapeteista,keittiöstä,lattian väristä ynnä muustakaan juurikaan jäänyt.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Sekasorto




Leivottiin laskiaispullia.Unto sairasti yön.Liekö asioilla yhteyttä toisiinsa,maisteli kyllä taikinaa (enkä tiedä paljonko tunki sitä napaansa sillä välin kun pyörin uunin luukulla).Pieni teki toipilaspesän sohvalle ja vaati Postimies Patea,Veeti Paloautoa ja mehua.Noista hyväksyn normioloissa vain sen Paten hallittuina annoksina,toinen dvd on kamalaa kuraa ja vettä juodaan janoon,taisi siis nauttiakin päivästä ja palvelusta.Kotona lepattaa pyykkiä joka puolella,tyynyjä,leluja levällään.Onneksi miehellä on huomenna vapaa niin saadaan rauhassa palautua kaotiasta.Ja hei,pullat oli tosi hyviä!



Piti vallan syödä useampi kun en osannu päättää onko parempaa mantelimassalla vai hillolla.Mut kermavaahtoa pitää olla niin paljon ettei pysty haukkaamaan niin että se pullan lakkiosa on siinä päällä.Siihenhän voi sitten laittaa erikseen lisää kermaa.Ai mikä raskausdiabetes?

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Aurinko armas


Lämmittää olohuoneen tukalaksi iltapäivisin mutta valaisee niin ihanasti.


Tekis mieli hiihtelemään vaikka oon aina kutakuinkin inhonnu sitä,ala-asteen verenmaku suussa sukset jalassa kävellyt hiihtokilpailut puistattaa vieläkin.Aika usein unohdin kyllä sukset liikuntatunniksi kotiin,satutin nilkkani tai keksin vastaavan,yhtä horjuvan selityksen kykenemättömyydelleni osallistua.Unto toivon mukaan osoittautuu vähän nohevammaksi tällä saralla,isänsä on hiihdellyt kilpaakin.Vastakohdat täydentänee ja siillee.




Ja mitä sitä turhaan keksimään yhteyttä kuvien ja tekstin välille.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Pakkaspäiviä





Ulkona on kaunista mutta kylmyys kirvelee.Miehellä oli työputki ja Unton kanssa on eräskin kerta piirretty ja muovailtu.Kylvetty,luettu Kippiautokirjaa ja muhittu keskenämme.Totuuden nimissä myös räjähdelty mutta yllättävän vähän.Leivottu pullaa ja sämpylää,lettuja.Käy vyötärön päälle pakkanen kun kauppareissutkin tehdään pikaisesti,pakon edessä ja ainoastaan autolla.Miehellä onneksi nyt vapaat,maanantaina mennään uimahalliin kun laavuretki siirtyy kohtuullisempiin keleihin.Uusi koti varmistui,avaimet saadaan helmikuun puolivälissä (Ja siis selvennykseksi että ei olla ostamassa sitä vaan ihan vain vuokralla.Iso muutos nykyiseen tilanteeseen muttei siis mikään loppuelämän juttu).Ei malttais muuta ku suunnitella kalusteille paikkaa ja hinkua kaikkea uutta ja ehdottoman tarpeellista.Lista olis niiiin pitkä ja just nyt mahdoton toteuttaa..














perjantai 22. tammikuuta 2010

Hyvää viikonloppua!




Ja Euroviisuihin tarjolla sitten mm. kansantanhuja ja suomenruotsalainen sukkahousuheviä päin helvettiä vetävä kasaripirkko (siis onko kreppikihara ja sininen luomiväri yhdistettynä wet look-byysiin oikeesti kuuminta hottia ja oon vaan pudonnu kelkasta?Luulin että menneiden vuosikymmenten tyylien toistamisessa ideana on poimia joitain elementtejä eikä kopioida kaikkea jo kertaalleen keksittyä ).Selvää viisuvoittoainesta.Ei sillä että koko skaba hirveesti kiinnostaisi,mutta kai sitä taas arvostelun ilosta vähän tulee katsottua.Eihän tota kukaan itseäänkunnioittava voi myöntää seuraavansa.Maria Lund sentään oli ihan suloinen,tyylilleen uskollinen.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Uusi koti!

Käytiin tänään katsomassa 60-luvulla rakennetun omakotitalon yläkerran asuntoa ja taidettiin saada se.Tai siis saatiin mutta nimet ei oo vielä papereissa.Tosi iso talo ja reilun 80 neliön asunto meillä,2 asuntoa alakerrassa.Piha näytti kivalta,mitä nyt kinosten alta näki ja alue on tosi viihtyisä,vanhaa omakotitaloa,paljon puita ja kauppa sekä leikkipuistokin lähellä.Asunto ei tokikaan täysin ole oman maun mukainen mutta ihan kiva.Muovimaton alla varmaan olis ne lautalattiat..Harmillisesti on ehditty remontoida osa vanhan talon hengestä pois mutta toki ymmärrän että asunnon arvoa sillä on pyritty nostamaan.Kivat puuovet kuitenkin on tallella ja jotenkin kotoisan oloinen oli heti.Mitään muuta en sitten tänään oo ehtinykään miettiä,edes kuvia en ole räpsiny vaikka ne päiväunet täpinöissä jäi tänään väliin.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Ylijäämää



Kun ei valo nyt muuhunkaan näin ilta-aikaan riittänyt niin esittelen armeijan ylijäämäostoksia.



Ruotsin armeijan aterimet,60snt kappale.Tykkään muodosta,etenkin veitsi on ihanan pullea.Ruokalusikka on hervoton kauha,mies on innoissaan.



Melamiinilautaset myöskin Ruotsin armeijan,50snt kappaleelta.Tukevat,hyvän kokoiset ja helpot lapsiperheessä.Eivät vaan taida soveltua mikroon,materiaali kuumenee liikaa.



Pari käyttämätöntä pellavapyyhettä tarttui mukaan myös mutta ovat pyykkikorissa..

maanantai 4. tammikuuta 2010

Raikastusta



Maalisuti on heilunut,tuntuu että kaikki keskeneräiset projekit pitäisi saada valmiiksi.Ja pitääkin,ennen hamassa tulevaisuudessa siintävää muuttoa.Nykyisessä talossa on 'nikkarointihuone',joten maalinkäryä ei tarvitse sisällä haistella.Epämääräinen ja suunnitelman tasolla oleva on saatava päätökseen,oli kyse miten pienistä jutuista hyvänsä.Energiaa on kaikenlaiseen näpertelyyn,huomaan kääntyväni vähitellen sisäänpäin,kotiinpäin,pesänrakennukseen mahan kasvaessa.



Muhin kotipesässäni antamatta ulkomailman ja sosiaalisten velvoitteiden liiemmin häiritä.Lauantaina saan kuitenkin mieluisan vieraan ja tänään näin toisen ystävän pitkästä aikaa.Pieni mies rajoitti tapaamisen tosin valitettavan pikaiseen kaakaoon Majurskassa.Lauloi 'kiitos sulle Jeesuksemme,kallis vapahtajamme' ja muutaman muun uuden lempparinsa,huuteli kovaan ääneen tarjoilijatädin perään ja sai tädiltä Muumilehden selattavakseen.Vetäisi ässäpiparin niin vauhdilla että jäi edelleen kuvat ottamatta kauniista kahvilasta.




Epäonnistunut pipo taipui nuken peitoksi.Nukke ja sänkynsä puuttuvat mutta tästä on hyvä jatkaa.


Nyt lähden maalaamaan yöpöydän valmiiksi.