Loput laskiaispullat saatiin (sain) tuhotuksi tänään,luojan kiitos älysin tehdä vain puolen litran taikinan.Päiväuniaikaan istuin auringonläiskässä ja neuloin.Sitten kyllästyin esikoisen hyssyttelyyn,jatkuvaan 'äiti kato'-hokemaan ja kinuamiseen ja pistin 'Olipa kerran elämä'n pyörimään.Bakteerit ja virukset on aika jännittäviä,äitiä tarvittiin välillä viereen.Tuntuu että tarvitaan koko ajan.Vessaan ei pääse ilman että ovea rynkytetään niin että käännettävä kahva antaa periksi ja ovi rämähtää auki.Ruokaillessa kaatuu ainakin yksi muki,on niistettävä neniä pari kertaa ja vastattava mm. kysymykseen 'äiiiti,tykkätkö tie talvikuonoista?'.Aikuiselle hyödyttömän trivian (Lego NinjaGo-ukkojen nimet ja aseet,pyörimäalustojensa pyörimänopeus) ja yleisen hälyn määrä on niin käsittämätön ettei omille ajatuksille jää tilaa.Omia ajatuksia ei ole.Ulkoillessa huomasin hokevani ensimmäisen vartin jälkeen päässäni 'vittusaatananperkelemieENjaksa'.No,huomiseen aamuun jaksan,white noise hiljeni lastenhuoneessa äsken ja aamulla lähden YKSIN kirjastoon.Ja luen joka ikisen lehden.Jollei ole luettavaa niin istun lukusalin hiljaisuudessa ja tuijotan valkoista seinää.
nyt oon kyllä kohtalotoverisi...jotenkin ollut rankat viikot omienkin lasten kanssa - onneks kevät tulee josko se helpottaa! ..ainaista natinaa - sit kun on hyvä hetki ja leikki/yhdessä oleminen sujuu jommankumman kiljumatta...sitä toivoo miksei aina voi olla näin???miksmiksmiks ei? arkivoimia!!
VastaaPoistaSun pitäis selvästikin saada "etäisyyttä arkeen". Mutta miten, se onkin kotiäitien ikuisuuskysymys. Voi olla, ettei ihan pelkkä kirjastokäynti auta. Jos sinustakin pieni irtiotto olisi paikallaan, ota asia puheeksi miehesi kanssa. On parempi höllätä liian varhain, kuin vasta sitten, kun toiset käskee.
VastaaPoistaTämä talvi kaikkineen, pitkästä syksystä puhumattakaan, on ollut jotenkin tavallista koettelevampi ja raskaampi. Ne arkiset rutiinit, mitkä muina talvina on ollut silkkaa iloa, onkin nyt vaatinut jopa ponnisteluja ja itsensä pakottamista. Ainakin minusta on tuntunut siltä.
Muista siis, että kaikinpuolinen hyvinvointisi on myös lastesi parhaaksi ja siinä asiassa pitää olla pikkuisen itsekäs.
Arkivoimia siullekin ja niitä hyviä hetkiä kun pienet pirulaiset yllättäen onkin hissukseen omissa touhuissaan.Sitä herää niinä hetkinä huomaamaan että onhan ne aika suloisia.Kunnes taas kaikuu 'ei.ota.kälestä!!'.Suosittelen hiipimään lastenhuoneeseen näin iltaisin,rasittavuudesta ei ole tietoakaan :)
VastaaPoistaMeillä tossa vaiheessa kimppuun hyökkää siihen asti omissa kuvioissan pyörineet teinit. Heidnkin lauseensa alkavat sanalla "Äiti" =D
PoistaOi mä niin empatiseeraan sua! Neljän päivän loma intensiivisesti pojan kanssa otti koville just ton jatkuvan papatuksen takia. Herran jestas noilla on ASIAA. Ja JOKA IKINEN lause alkaa "hei äiti". Ja siihen vastaa miljoona kertaa päivässä: "no?".
VastaaPoistaTänään sain tehdä töitä ja poika PÄÄSI eskariin.
Sirkku; Mies patistaa ottamaan omaa aikaa ja sitä mahdollistaisi kun vaan osaisin itse irtautua.Jotenkin sitä jämähtää omiin tekosyihinsä miettimättä voisiko asiat järjestää toisin.Ja kuvittelee olevansa korvaamaton arkirutiinien pyörittämisessä..
VastaaPoistaTämä talvi,oikeastaan tämä alkuvuosi lähinnä on ollut jotenki todella tikkuista.Tuo sanomasi kuvasi hyvin,arkijutut joista yleensä saa iloa ja voimia on tuntuneet pakkopullalta.Terveeseen itsekkyyteen pitää varmaan tietoisesti opetella eikä tuntea huonoa omaatuntoa kun painaa oven perässään kiinni.Balanssi työn ja kotityön välilläkin on häilyvä.Mies käy töissä ja on sen ajan 'aikuisten maailmassa' mutta työtähän se on.Ja samaan sirkukseen hänkin palaa töistä.Luulen että oma asenne on se mikä pitäisi saada positiivisemmaksi,mikään ei arjessa ole radikaalisti muuttunut lähiaikoina joten kurjuus on korvien välissä.Aloitin paluun elävien kirjoihin lupaamalla itselleni etten valvo enää yömyöhään :)
Laura; 'äiti' alkaa kuulostaa kirosanalta useimpina päivinä siinä klo 12.00 :)
VastaaPoistaTiedän tunteen, vaikka mulla ei olekaan täällä kuin yksi, jonka suu käy lakkaamatta... Mulla on ollut hermot jo pitkään kireällä, joten nuo pään sisäiset hokemat on tosi tuttuja. Lisäksi meidän kissa on alkanut ottaa kovasti pattiin, kun se on KOKO ajan mun jaloissa, jos teen keittiössä jotain. Mä olen miljoonat kerrat meinannut kompastua siihen ja yleensä vaarallisesti veitsi kädessä tai kattila täynnä jotain kuumaa. Tekis mieli ampua se kuuhun.. :P
VastaaPoistaOnneksi tähän aikaan illasta yleensä viimeistään helpottaa. Ihana rauha. Mukavaa aamupäivää sinne huomenna, toivottavasti kirjastossa on paljon hyviä lehtiä! :)
Katri; onpa lohdullista kuulla etten ole ainoa jolla puheripuli kiristelee :) Eikä meilläkään tuo pienempi vielä paljoa papata,hoitaa vaan sen fyysisen ripustautumisen.Ja just tänään manailin kun Liisa pyörii keittiössä jaloissa aina kun on kuumat vedet kaadettavana perunoista ym. Mutta totta,näin illalla joskus ihmettelee miten se muka voikin olla niin tukalaa jaksaa sitä tauotonta huomion vaatimista..
VastaaPoistaMissä asut? Anna mä tuun auttamaan :)
VastaaPoistaterveisin Opettajaopiskelija joka on kyllästynyt istumaan kirjastossa lukemassa ..siis tuijottamassa seinää
Oi ihana tuleva opettaja,tule ihmeessä :) Joka elämänvaiheessa on tosiaan omat haasteensa.Opiskeluaikana ja työelämässä omansa,ennen/ilman lapsiakian voi väsyttää.Haikeana muistelen aikaa jolloin sai kaatua koulusta tultuaan suoraan päiväunille ja jaksoi viikonloput riekkua,aina oli ohjelmaa.Mutta tais olla ihan ne samaiset vuodet kun pänttäsin yömyöhään,sinkoilin osa-aikatyön,opiskelun ja sivuopiskelun välillä ja olin välillä ihan naatti vaikka sainkin päiväunet.Voimia ja motivaatiota siulle opiskeluun!
VastaaPoistaVoikohan tekstisi pohjalta lausahtaa näin...teen sen kuitenkin ;)...KIITOS! (ja kiitos myös noin yleisesti mukavasta blogistasi)
VastaaPoistaIrtiottoa ja äkkiä! Omalla kohdallani aikanaan kävi niin, että vedin itseni ihan piippuun lasten kanssa, kotonaolo alkoi olla harmaata turtumusta vaikka se olikin oma valintani. Lähdin töihin ja sain elämäni ja ihanat lapseni takaisin sillä! Lapset viihtyivät mainiosti päivähoidossa toisten kanssa ja ihan toisella tavalla jaksoin illat ja viikonloput, kun päivisin sain olla aikuisten ihmisten seurassa ja keskittyä rauhassa töihini. Lapsistani on tullut fiksuja ihmisiä, eivät he siitä rikki menneet, että olivat kodin ulkopuolella hoidossa. Kokeile vaikkapa osa-aikaisesti aluksi jos mahdollista. Tsemppiä ja jaksamista!
VastaaPoistat. Tuuli
Ymmärrän! ymmärrän niin täysin. Huoh. On tää kotiäidin elo välillä niin raskasta. Vittuperkelesaatana-rimpsua hoen mielessäni suht usein. Munkin henkireikä on kirjasto. :D
VastaaPoistaKestämistä toivottelee Alvarin (3 v.) ja Aatoksen (9kk) Anna-äiti
Tuuli; tuossa tuumailtuani ja vanhempia ja viisaampia kuunneltuani luulen että satunnaiset työkeikat voisi olla sopiva ratkaisu itselleni.Ihan vielä en ole valmis laittamaan lapsia hoitoon,niin kovasti olen kuvitellut olevani vielä reilun vuoden kotona.Mutta pienin askelin.Ensimmäistä kertaa ei tunnu kamalalta ajatella että joku muu kuin minä hoitaisi lapsia päivät.Työelämään paluu kammottaa sitäkin enemmän,mitä sitä enää näin monen (5) vuoden jälkeen osaa..
VastaaPoistaAnna; voi tsemppiä sinullekin!Ihanaakin tää on ollu,ensimmäiset 4vuotta enemmän vähemmän väsyneenä mutta pohjimmiltaan kuitenkin tyytyväisenä,aktiivisesti valiten kotiäitiyden.Tähän asti on oikeasti,kornisti tuntunut siltä että tämä on elämän parasta aikaa.Ja aivan varmasti näitä aikoja kaipaa vielä mutta tällä hetkellä aikuisten maailma vetää puoleensa.Hyviä kirjastoreissuja sinulle!
Rimpsukaisa sinulle ihan alkuun kiitos blogistasi. Tykkään lueskella blogeja ja itsellekin sellaisen laittaisin jos osaisin /"uskaltaisin". Voishan sitä kirjottaa aika anonyymisti... Minusta on ihana lukea lapsiperheen blogeja,ja varsinkin näitä joissa asioisa puhutaan oikeilla nimillä. Se on varmasti totta,että pienet lapset ja pienet murheet, ne murheet kasvaa siinä missä lapsetkin. (kun eivät enää pyöri siinä helmoissa papattamassa... ) Mutta kyllä tuota aikaa vielä ikäväkin tulee.. sekin klisee joka ei varmasti yhtään lohduta kun mittari täynnä. Its ekoin jotenkin epäonnistuneeni kotiäitinä,kun se ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista unelmaa jota olin niin kuvitellut ja josta haaveillut. Mutta eihän se niin mene. Rakastan lapsia hurjasti, mutta minusta ei vaan ikävä kyllä olisi loppuelämän kotiäidiksi,vaikka niin kovasti sitä haluaisin! Haaveilen kolmannesta lapsesta,mutta takaraivossa se pieni peikko jos taas ahdistus nostaakin päätään,kun arki koettelee... vaikka olenhan siitä jo kahdesti selvinnyt,entistä vahvempana toivottavasti.
VastaaPoistaValoa talvipäiviisi ja voimia arkeen!
Sanniska+ tytöt 3,5v ja 6,5v
ps. Kyllä se tuntuu surulliselta että joku muu viettää päivät lasteni kanssa, mutta yritän sitten viikonloppuisin/iltaisin/lomilla olla enempi läsnä. Nämä on näitä äitiyden kipukohtia mielestäni,ja yhdelle sopii yksi tapa,toiselle toinen. Valitettavan usein kuulee arvosteluja ja useinhan se äiti on toiselle äidille susi.
Se se niin ihmeellistä onkin että keskustelupalstat (monesti blogitkin) on täynnä toisiaan haukkuvia ja arvostelevia äitejä.Vertaistuesta kun olisi paljon enemmän iloa,samoja asioita kuitenkin koetaan.Kiitos sinulle viestistäsi,hyvin tuttuja ovat tuntemuksesi.Töissä käyvä ystäväni sanoi että on ollut paljon 'parempi' äiti töihinpaluun jälkeen,todella läsnä ja kiinnostunut lasten touhuista silloin kun on kotona.Kyllähän tähän välillä turtuu ja puutuu ja miettii muutosta.Ihan vielä en ole valmis tekemään sitä ratkaisua että lähtisin täyspäiväisesti töihin mutta jotain verkkoja alan heitellä töihinpaluun suhteen.Tuo kotiäitiydessä epäonnistuminen kuulostaa siltä mitä itsekin olen miettinyt mutta aika aikaa kutakin,luulen että kotona olemisessa on järkeä just nin kauan kun se tuntuu parhaalta lapsille ja äidille.Ja nyt tuntuu että Liisalle tämä varmaan vielä onkin parasta mutta itselleni ja Untolle ei,tarvitaan ikäistämme seuraa :)
VastaaPoistaMuistan tuon niin hyvin, tunteen kun ei vaan jaksa ja ihana että sanot sen ääneen. Rakasta lapsiani mutta tarvitsen työtäni, sitten taas jaksan : ) Voimia. Kotiäitinä olen surkea.
VastaaPoistaTeidän koti on vaan niin kaunis, paljon kaunista ja vanhaa.
Täällä kans yks joka hoki tuota samaa vit-per-saat-hokemaa ja veti itkupotkuraivareita vuos sitte talvella. Keväällä etee tulla tupsahti mahollisuus tehä töitä oman kalenterin mukaa nii jotta vuorotöissä oleva mies on kotona lasten kanssa ku ite teen millon aamulla, millon illalla töitä. Se oli todelline pelastus, vaikka aina kuvittelin et oon tähä kevääsee (nuorin täyttää 3) asti kotona täysillä. Ollaa tosi tyytyväisiä tähä ratkasuu ja oon tosi ilone et tajusin ottaa mahollisuuden vastaa, oon paljo ilosempi, pirteempi ja läsnäolevampi kotona nykysin! :) Suosittelen! :)
VastaaPoista-Merja :)
Minna; kiitos,just tuolta tuntuu,ihania ovat mutta imevät viimeisetkin voimat,jotain omaa on saatava vastapainoksi että jaksaa.
VastaaPoistaMerja; kuulostaa ihan täydelliseltä ratkaisulta!Meilläkin mies vuorotyössä ja nyt koitan käynnistää jotain pienimuotoista hommaa just niille hetkille kun hän pystyisi olemaan lasten kanssa.Tunti pari viikossakin tuntuu jo hyvältä!
Hei, löytyikö kirjastosta hyvää luettavaa? :)
VastaaPoistaHalusin muistaa sinua tunnustuksella, olet sen ansainnut! Käy noutamassa blogistani. :)
Kiitos Katri!Löytyi lukemista,muutenkin alkaa helpottaa :)
VastaaPoistaHei Rimpsukaisa pitkästä aikaa. Sinulla on aivan ihania kuvia, mielettömän hyvä tunnelma.
VastaaPoistaTuosta kotiäitiydestä, palasin itse töihin syksyllä ja onpa ollut melko haastavaa. Tuntuu että töissä en saa tehtyä ja kotona nuorimmainen itkee perään. Olen harkinnut uudestaan hoitovapaalle jäämistä, kunnes nuorimmainen on 3 vuotta, vaan saa nähdä mitä hallitus päättää kodinhoidon tuesta.
Välillä arki on aivan kaaosta: lapset kaipaa äitiä, töissä pitäisi joustaa ja tehdä pitkää päivää + vkloppuja deadlinen lähestyessä. Kaiken lisäksi mieheni on reissutyössä. Onneksi Esikoinen viihtyy päiväkodissaan ja äitini auttaa tosi paljon. Koitan jaksaa, mutta kuinka kauan. Täytyy kehittää jotain rakentavaa. Kotiäitinä olemisessakin on toisaalta haasteensa.
SarP: Kiitos kuvakehuista.Pitäisi paneutua kameran käytön opetteluun todellakin muttei into ole vielä riittänyt ja ohjeet on kadonneet jonnekin..jonain päivänä :) Tuota oon kauhistellu mielessäni et jollen meinaa hengissä selvitä tästäkään elämäntilanteesta niin mitäs sitten kun tähän lyödään työ päälle..Mut toistaiseksi näin,jos vaan vielä saa sen 3v olla kotona,eipä tässä ole enää kuin reilu vuosi ja sitten on joka tapauksessa lähdettävä töihin.Ehkä ihan hyväkin että alkaa vähitellen tuntua siltä että olisi valmis töihin.
VastaaPoistaHalleluja! Onneksi muillakin on tuo "mantra" ja onneksi alkaa helpottamaan täälläkin. Meillä just 4v ja puoli vuotta täyttäneet, ihanat, suloiset ja kilpaa kiljuvat lapset. Jotenkin tässä alkoi tuntumaan, että ei perhana minen jaksa! On helpottavaa huomata, että kuitenkin sitä jotenkin jaksaa. Nää blogit on ihanaa vertaistukea. Syö suklaata reilusti. Tsemppiä ja valoa kohti! (miten tämän nyt sitten kukakin ymmärtääkin :))
VastaaPoista