tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulun päivät



Joulu oli hyvä.Joulupukiksi saatiin miehen kaukainen sukulainen,iäkäs mies joka eläytyi rooliinsa ihanasti.Toivottavasti saadaan tämä pukki traditioksi tulevinakin jouluina,luulen kyllä että pukkikin tykkäsi.Unto laulaa luritteli jo ennen kuin pukki ehti istumaan ja kiipesi syliinkin.Kesken lahjojen jaon katosi ja kuulin kun ulko-ovi paukahti,oli käynyt kurkkimassa millä kulkuneuvolla pukki tuli.Lahjoista mieluisin oli 'kaikki lahjat' ja jouluruokiakaan ei karsastanut vaikka suklaa-vihreät kuulat-leivonnaiset-linja on pitänyt tähän iltaan asti.Nyt askeettisemmin hetken ja vuoden vaihtuessa loput suklaat taas esille.



Liisa katseli aaton touhuja vakavana,ei halunnut pukin syliin mutta haki lahjansa pukilta topakasti kun kutsuttiin.Istui keskellä Mamman olohuonetta,keskellä lahjoja,lahjapapereita ja aikuisten jalkoja,säntäilevää veljeä ja piti uutta vauvanukkea sylissä,rutisti sitä ja keinutti sylissään juhlallisen vakavana.




Joulupäivän illan vietin Liisan kanssa päivystyksessä,korvatulehdus kiusaa taas.Pieni jaksoi sisukkaasti pari tuntia yli nukkumaanmenoaikansa vielä silittää isoa olkipukkia ja ihastella sairaalan tekokuusen kimaltavia palloja.Piirrettiin tonttuja ja pupuja,luettiin lahjakirjoja; Ainoa ja Sannaa ja syötiin rusinoita.Antoi korvatkin katsoa inahtamatta,painoi kuuman pienen posken syliini.Apteekissa pari minuuttia ennen sulkemisaikaa kun katsoin valkoisessa tekokuusessa roikkuvasta kiiltävänpunaisesta pallosta heijastuvaa tyttäreni pientä naamaa mietin että olen onnekas,niin ihana pieni perhe meillä.
Toivottavasti sinunkin joulusi oli hyvä,ehkä luminenkin.

6 kommenttia:

  1. Voi hitsi, ihana kirjoitus ! <3

    VastaaPoista
  2. Niina kuule,se talo osui kyllä just nappiin.Liisa on survonut pupuja nukkumaan joka päivä ja hokenut haltioissaan tyttö,Unto,iti ja äiti,sillä uudella eläinperheellä kun on vaatteet,toisin kuin niillä miun vanhoilla joita meillä oli ennestään.Iso kiitos siun arvonnasta!

    VastaaPoista
  3. Oi kääk - mulla meni roska silmään postauksen lopussa... ;) Ihana! Samoilla fiiliksillä, kun olen tässä katsellut omaa lasta joulun aikana, sitä pienen riemua ja onnea. <3 Pikaista paranemista pienelle potilaalle sinne!

    Niin, ja ihania joulukuvia teiltä. :)

    VastaaPoista
  4. Mukavan tunnelmallisia kuvia!ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Hei!Näin nuo kynttilänjalat kuvassa,mulla itsellä 3 kpl samaa sarjaa.Osaatko kertoa onko ne jotain arvokkaampaakin/nimekästä sarjaa? Terv. Katja

    VastaaPoista
  6. Katri;parempi jo,kiitos.

    Merja;hyvää tuoretta vuotta sinullekin.

    Katja;Tamara Alladinin 'Carmen'.Eipä kovin arvokkaita,omat on löytyneet ihan parilla eurolla kirppiksiltä mutta muotokieli puhuttaa.Pidä kiinni kääntömaljakoistasi,mummoiässä on saattaneet jo nousta arvoon arvaamattomaan :)

    VastaaPoista