Marraskuun pimeys on vienyt voimat niin että puikkoja ja virkkuukoukkua just jaksan heiluttaa ja arjen pyörittää mutten juuri muuta.Viikonloppuna pääsin ystävän luokse kyläilemään ihan yksin ja nautinnollisinta,seuran lisäksi tietenkin,oli painaa pää tyynyyn lauantai-iltana klo 22.Pimeys ei houkuta kuvaamaan,pitäisi tosiaan harjoitella kameran käyttöä jotta talvellakin saisi otettua muutakin kuin kuvia jotka näyttää siltä että ne on otettu harmaiden sukkahousujen läpi.Palailen kun virtaa taas riittää ja into joulupuuhiin löytyy.Nyt odottaa sohva,Villin pohjolan kolmas tuotantokausi ja ruokalusikallinen punaviiniä,enempää ei uskalla ettei nukahda istualleen.
Samaa täälläkin tuskaillaan, kun valo vähenee, valokuvauksesta tulee melko haastavaa!
VastaaPoistaMutta voi että, teidän pieni neiti on niin suloinen ja aurinkoisen näköinen pimeydestä huolimatta. Aina kun tulen blogiisi, niin nuo teidän lasten kasvot tuo hymyn kyllä huulille, ne on NIIIIIIN söpöjä, voi että. :)
VastaaPoistaRuususuun äiti; sain jo etsittyä manuaalin netistä ja kahlasin ensimmäiset 50 sivua (löyty pari nappia joiden käyttötarkoitusta en vieläkään tiedä,noloa..) ja vielä olis1 parisensataa sivua luettavaa.Englanniksi tietenkin.Mutta ehkä tän haastavuuden se tosiaan vaatii että tulee harjoiteltua kameran käyttöä,tiedän ettei ole mahdotonta saada hyviä kuvia hämärässäkin :)
VastaaPoistaHenna; voi kiitos siulle,ihanasti sanottu!
En vaan voi lakata ihmettelemästä tuon ihanan pienen ihmisen tukkaa!
VastaaPoistaJohanna; en miekään,sitä on niin julmetusti että oon ihan pulassa sen kanssa.Ihan kamalat sivutötteröt on ainoa keino pitää reuhka poissa silmiltä tässä pituudessa.Ja tuo tuntuu kasvavan vain paksuutta,ei pituutta joten ei hetkeen vielä ponnarille saa..
VastaaPoista