Tänään on väsyttänyt enemmän kuin aikoihin.En selvinnyt edes iltapäivällä ulos lasten kanssa,väsyin niin pahasti uhman ja jatkuvan tottelemattomuuden edessä,tietäen että tunti ulkona riehumassa helpottaisi varmaan molempia.Oli vaan täysi mahdottomuus venyä lähtemään.Aamupäivällä vietiin kirppistavaroita ja käytiin kerhossa,iltaohjelmana Pikku Kakkonen,luojalle kiitos siitä.Ja Liisan pienistä iltatirsoista.Saunareissu tapeltiin,unilelu lähti jäähylle,toinen iltapalasämpylä jäi saamatta temppuilun takia.Kovat otteet käytössä,parissa päivässä on penikka alkanut hyppiä silmille niin pienissä kuin isommissakin asioissa.Uhman tyvenempi vaihe siis lienee taas takana.Sen verran on auktoriteettia jäljellä ettei tullut huoneestaan ilman lupaa kun sinne lennätin.Päivittäin olen kiitollinen ihanista,suloisista lapsistani mutta tänään olen lähinnä huutanut ääneni käheäksi ja listannut mielessäni kirosanoja.Parempi päivä huomenna.Tai viimeistään lauantaina kun pääsen aamupäiväksi ystävien (ja Liisan) kanssa lähiseudun kirppiksiä kiertelemään ja iltapäiväksi saadaan käly kylään.Lasken öitä,innokkaammin kuin ennen joulua.
Voi tsemppiä! Mulla on kolme isoa poikaa, joiden uhmat on eletty ja tämä pikkuinen 1v., jonka kiukutteluikä vielä edessäpäin. Meidän pojilla alkoi helpottamaan vasta neljän iässä, sitten puhe alkoi tehoamaan ja neuvottelu onnistui. katsotaan, miten neidin kanssa käy;)
VastaaPoistaVoimia voimia, kuulostaa niin tutulta, että.
VastaaPoistaJoo, tuttua juttua. meillä KAKSI uhmista ja lisäksi kaksi teiniä, ihan jäätäviä jotkut päivät.Kukaan ei usko ketään, kaikki paukuttaa ovia. Huh heijaa. Omia hetkiä todella tarvitsee.
VastaaPoistaVoi miten tuttua.
VastaaPoistaMuistan kyllä miten joskus kesken pukemisenkin luovutin ja jäin ennemmin sisälle. Jokus omenapiirakan leipominen ja telkkarin katsominen oli parempi vaihtoehto kun väkisin ulos lähteminen jos ei kertakaikkiaan inspiroinut.
Mutta pimeys helpottaa koko ajan ja kevättä kohti mennään. Sitten juostaan ulkona iltamyöhään.
Huomenna miekin yritän ulos. Tullaan pimpottamaan ovikelloa ja hakemaan uhmakas ulos jos aikataulut sattuu kohilleen. Soitellaan.
Tuttu juttu! Ja voi sitä kamalaa oloa, mikä tulee, kun on ollut kiukkuinen lapsilleen. Mut minkäs teet, näitä päiviä valitettavasti tulee:)
VastaaPoistaAuts. Juuri täällä surkuttelin sitä tosiasiaa, että minä käyn töissä ja lapset päiväkodissa enkä voi olla aina heidän kanssaan. Mutta sitten taas sinä muistutit, että on siinä tuokin puoli. Minä en ole maailman pitkäpinnaisin myöskään ja meillä on oikein hienosti oman tahtonsa ilmaiseva tyttö. Voi noita päiviä, joita muistan "muutaman" kotiäitiurani varrelta. Siitä tulee tosiaan kaikille, itsellekin, niin kurja olo, kun pieni jaksaa uhmata milloin mistäkin ja sanktiot on päivän puheenaihe... Tsemppiä ja kiva "joulu" sulla tiedossa lauantaina! Tuollaisten irtiottojen voimin jaksaa taas!
VastaaPoistaLohdullista luettavaa!Kiehuntakin laantui jo kun lapsi on ollut unessa tunnin pari.Kuuluu ikään,koettelee rajojaan; tietäähän sen muttei se aina akuuttitilanteessa helpota omaa ketutusta,pinna kun ei ole pisimmästä päästä..
VastaaPoistaKiitos teille,itselleen on armollisempi kun kuulee ettei ole ainoa jolla välillä hermo menee kultapalleroihinsa :)
Aika aikaa kutakin. Koita jaksaa pitää mielessä uupuneena ja kyllästyneenäkin se, että se minkä työn teet johdonmukaisesti tänään, palkitsee varmasti tulevaisuudessa! Onnellisia hetkiä vuodelle 2011, jos en ole jo toivotellut!
VastaaPoistaJohanna
Heips!
VastaaPoistaJäin pitkäks aikaa lueskelemaan 2009-tapahtumia.Ymmärsinkö oikein, että muutitte Helsingistä jonnekin rauhallisempaan paikkaan?Kiinnostuin blogistasi, koska meilläkin on suunnitteilla muutto Helsingistä.
Pidän kovasti tavastasi kirjoittaa.
Kuulumisiin,
Kiitos Johanna,sinulle myös ihanaa alkavaa vuotta.
VastaaPoistaSirkku; muutettiin itärajan tuntumaan kun Unto oli puolivuotias,2 ja puoli vuotta sitten siis.Mutta ollaan täältäpäin kotoisinkin molemmat joten alunperinkin oli tarkoitus joskus tulla takaisin.Helsingissä asuin lapsuusvuosia ja nyt sitten mieheni kanssa pari vuotta.Ja ikävä on sinne,just suunnitellaan hiihtolomalla pyörähdystä sielläpäin..Mutta nykyisessä elämäntilanteessa tämä on ihanteellinen paikka asua,molempien suvut lähellä,töitä..Aika maalaisia taidetaan pohjimmiltaan olla molemmat :) Mies on asunut Helsingissä pidempään mutta sanoo että sinkkuaikana,lapsettomana pariskuntana se oli hyvä paikka olla (ja mennä) muttei enää haluaisi asua Hakaniemen hallin takana ja ulkoiluttaa lapsia Tokoinrannassa siinä narkkaripuistossa.Mutta voi että odotan miehen hiihtolomaa,nyt jo suunnittelen missä kaikkialla pitäis ehtiä käydä!Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja onnea elämän tai ainakin elinympäristön muutokseenne!