perjantai 4. kesäkuuta 2010

Iloja


Aamulla ounastelin että tänään tulisi lähtö mutta se ilo oli ennenaikainen.



Avoin päiväkoti oli viimeistä kertaa auki tänä keväänä.Haikeaa luopua kesäksi ainoasta yhteisöstä jossa säännöllisesti ollaan osana vaikka tuskin vauvan kanssa päästäisiin kesällä muutenkaan juuri käymään.Pojalla oli hauskaa,sokeripöllyssä otti kaiken irti viimeisestä kerhokerrasta,pullaa,jäätelöä ja 'hohveleita'.Ja sitten trampoliiniin.



Pihalla omenapuiden alla välipalalla kahdestaan.Kukkia enemmän jo nurmikolla kuin puissa.



Siivoilu aloitettu innokkaan apulaisen keralla puuhakkaasti,puhti loppui vähän kesken ja urakka jatkuu huomenna miehen loman alkaessa.Loma!



Iso piste iin päälle oli päivän iloisin yllätys,voitin Parolan aseman arvonnassa ihanan ison 'pöntön'!Sullon sinne varmaankin lankoja ja sijoitan uuden nojatuolin viereen olohuoneeseen tasoksi johon voi lehden tai kirjan laskea käsistään.Noin teoreettisesti,eihän meillä voi jättää mitään luettavaa saataville tai sitä ei ainakaan samasta paikasta enää löydä.Lastenhuoneeseen tarvitsisi aina myös lisäsäilytystilaa mutten taida raaskia sitä sinne laittaa ettei Unto keksi kaataa kumolleen ja ratsastaa ruttuun tai takoa vasarallaan uuteen uskoon tai väritellä liiduilla tai..

Taidan vielä vähän leipoa.'Suolaisten piirakoiden miehelle',ilahduttaa loman kunniaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti