maanantai 26. huhtikuuta 2010

Helsinki



Miesväellä oli mennyt mukavasti.Äitiä ei edes ikävöity,ei olisi ehtinykään kun oli mukavasti miehekästä ohjelmaa,juustohampurilaista,saunomista ja kyläilyä,mutahommia pihalla.Kuulemma 'iti peti käet lumetta'.Muutamat muumit lienevät myös katsoneet ja itse oli kaupasta valinnut limsaa ja lakun.

Itse sain vauvanvarusteita hankittua,tallustelin keskustassa enemmän kuin edellisten viikkojen aikana yhteensä,vietin sukulaisseurassa Valtterin kirppiksellä sunnuntaina aamupäivän ja join paljon kahvia,yhden pullankin söin uhmakkaasti.Helsinkiin on välillä ikävä,ehkä kuitenkin vain siihen aikaan kun asuttiin siellä,oikeasti en haluaisi ulkoilla Unton kanssa Ympyrätalon kupeessa,kuunnella Hämeentien jyrinää ja nähdä ikkunoista vain seinää.Se oli kuitenkin silloin oikea paikka olla,paljon hyviä muistoja,etenkin ensimmäisestä kodista Kallion kirkon kupeesta.Viikonloppuaamuisin Vallilaan tai kesällä Hietsun torille kirppiksille ja kahville kuuntelemaan lokkeja.Viikonloput silkkaa vapaa-aikaa,samoin illat..Silti näin on parempi.Paljon parempi.Inkaliljat kukkii edelleen,joskin haalenneina.




3 kommenttia:

  1. Minunki eka oma koti on sijainnut Kallion kirkon kupeessa=)

    VastaaPoista
  2. Oi,olikohan sama talokin,asuttiin Ihantolassa,siinä vaaleanpunaisessa,paloasemaa vastapäätä?Kalliossa on ihan oma tunnelmansa,en osaa sitä selittää muttei sitä muualla ole.Ehkä se liittyy vaan aikakauteen omassa elämässä..

    VastaaPoista
  3. Voi kun niiiiin tutun kuuloista; illat ja viikonloput silkkaa vapaata, mutta silti näin on parempi. Asuin Helsingissä liki 15 vuotta ja lasten ilmoitellessa tulostaan muutin takaisin tänne. Toki myös siksi että mieskin asui täällä. Mutta kaipuu Helsinkiin yllättää välillä. Onneksi sinne pääsee lähestulkoon milloin vain. Toki asuisin siellä mielelläni vieläkin jos olisi sielläkin mahdollisuuksia asua omassa talossa ja mieluiten Käpylässä ;)Hintataso siellä kyllä takaa että täällä pysytään...

    VastaaPoista