tiistai 8. joulukuuta 2009
Jouluvärit
Jouluvärityksen suhteen päädyin kompromissiin.Peruspunaista,valkoista,pellavaakin on vähän mut höysteeksi värikkäämpää.Green Gaten keittiöpyyhkeestä sohvalle tyyny.Leipäkoriliina ajaa pöytäliinan virkaa.Nämä ja Mailegin koristeet Livingistä,Lappeenrannasta,osa viimevuotisia.
Syvin olemukseni on varsin jouluorientoitunut mutta tänä vuonna jää panostus vähemmälle.Ei lahjojen suhteen niinkään mutta se yleinen touhotus vaan nyt jää.En jaksa höyrytä mitään ylimääräistä.Kuulin eilen kysyväni mieheltä että riittäiskö pieni pöytäkuusi tänä vuonna,tuntuu niin turhalta ottaa iso kuusi karisemaan kun joulunpyhät ollaan sukuloimassa ja muuttokin voi olla millon vain tammi-toukokuun alussa.Yleensä olen vedet silmissä vakuutellu että iso kuusi on ihan välttämätön,eihän joulu muuten oo joulu.
Lahjoja onneks jaksan hössätä,Untolle etenkin.Paketit on jo aseteltu pellavasäkkeihin ja jaoteltu eri perheisiin menevät eri säkkeihin,pakettikortit askarreltu paskarreltu ja puuttuvat lahjuksetkin on selvillä,kun pääsis vaan hakemaan niitä ilman apulaista.Tosin apulainen on ollut varsin siivosti kauppareissut lähipäivinä kun otin myslin aineksista yli jääneitä kuivattuja karpaloita,auringonkukansiemeniä,kurpitsansiemeniä ja cashew-pähkinöitä rasiaan mukaan.Nassuttaa niitä hiljaisuuden vallitessa eikä edes ripostele ympäriinsä.
Paistais edes yhtenä päivänä aurinko,kunnon kuvia on mahdotonta saada otettua.Ainakaan ellei oo tutustunu kameransa säätöihin edelleenkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti