keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Keittiöstä osa 2


Kokonaiskuvaa keittiöstä vihdoin,parina eri päivänä napsittuja sen enempää stailailematta,sen sentään katsoin ettei tiskivuorta olisi :) Keittiöön pääsee kahta kautta,eteisestä sekä 'pikkuhuoneesta',koko alakerta on siis 50-luvun rakennustyyliin rakennettu uunien ympärille,huoneesta toiseen pääsee kulkemaan koko alakerran ympäri.Keittiön lopullinen ilme selviää joskus parin vuoden päästä aikaisintaan mutta aika selkeä visio jo on,alkuun mennään tällä,kaapisto on onneksi melko neutraali ja kodinkoneet jo uusittiinkin.






Loisteputkirumilus on vielä jätettävä paikoilleen vaikka päivittäin tekis mieli tempaista se irti;siinä on tuon tason ainoa pistorasia :) Kuva on otettu eteisen oviaukolta päin,kuvasta vasemmalle jää oviaukko pikkuhuoneeseen.

En millään saattanut maksaa paria kymppiä kauniista saippuapullosta joten viritin vanhaan yskänlääkepulloon pumpun ja tiskiaine säilyy nyt siinä.

Oikealle jää oviaukko pikkuhuoneeseen,kuva otettu ruokapöydän ääressä istuen.
Metallivadissa säilyy laturit,irtoavaimet,taskulamput,paristot ym. ajelehtiva sälä ilahduttavasti piilossa.Ruokapöytä jää vasemmalle ja oviaukko eteiseen oikealle.




Saiko tästä nyt yleiskuvaa keittiöstä?

6 kommenttia:

  1. Olet tehnyt keittiöstä oikein kauniin ja kodikkaan, se palvelee hyvinkin pari vuotta! Ei se loisteputki tökkää yhtään silmään, häviää mukavasti muun kauniin sekaan, älä ole huomaavinasi sitä:D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Villis!Yleensä katse keskittyy tiskeihin :) Ja kärsivällisyyttä on aina varaa kasvatella.

    VastaaPoista
  3. Hyvän ja kauniin kuvan sai, oot jotenkin saanu keittiön olemaan tosi "ittensä", se on jotenkin rauhallinen. Meillä on noi samat lasit, ostin niitä 12 kirpparilta kun sellaiset peruslasit puuttu ja ihastuin noihin kun muistin, että meillä oli samanlaiset kotona joskus (eli siis täällä:) ). Tiedätkö mitkä ne on, mistä tai onko niillä jopa joku nimi? Tuskin ne mitään arvokkaita on mutta kivat silti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kaardemumma.Lasit on muistaakseni Riihimäen lasin ja nimi on Kielo,jotkut kotimaiset Kielot kuitenkin.Ostin joskus kirppikseltä 6kpl alkuperäisessä repaleisessa paketissaan.Pakkaus vaan on valitettavasti monissa muutoissa jo hävitetty mut noin muistelen että siinä olis lukenut.Noita tulee aina satunnaisesti vastaan ja ostan talteen,niitä kun satunnaisesti myös hajoilee.Unton mielestä 'pommilasit' ja Liisa kutsuu 'kananmunamukeiksi' tuon kuvion perusteella :)

    VastaaPoista
  5. Kielo, no nyt ne tuntuvat vielä viehkommilta kun niillä on nimi, kiitos! Kieloja ihania juuri kohta aukeaa takapihallemme paljon...

    VastaaPoista