sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sisällä

Sairastellaan,askarrellaan,varmaan leivotaankin,kulutetaan aikaa neljän seinän sisällä.




perjantai 27. tammikuuta 2012

Lähiaikoina


 -Olo on ollut jotenkin nuupahtanut koko tammikuun.Piristymistä odotellessa pakottaudun ulkoilemaan ja napsin D-vitamiinia ja koetan muistaa keitellä pakuriteetä,josko valon lisääntyminen toisi lisää virtaa.Suoriudun kaikesta mutta hitaasti,pakosta.Tosin nyt on flunssakin päällä mutta yhtä tahmeaa on ollut koko kuun.

  -Olen pohdiskellut työelämään paluuta vaikkei asialla vielä kiire olekaan.Vähitellen alkaa hahmottua mikä voisi olla järkevää,kannattavaa.Ei ehkä sitä mitä eniten mieli tekisi tehdä mutta ihan hyvä kompromissi kuitenkin.


-Lapsilla on ihan uusi leikkiaikakausi alkanut,leikkivät oikeasti yhdessä eivätkä vain rinnakkain,ihana seurata sivusta.Ja helppoa kun kumpikaan ei ole naukumassa huomiota jatkuvasti.


 -Olen testaillut uusia juttuja ihonhoidossa ja pyykinpesussa,niistä enemmän kunhan on hiukan pidempi käyttökokemus.


 -Lenkkeily ei suorastaan ole vielä automatisoitunut arkirutiiniksi mutta ihanan lenkkikaverin ansiosta lenkkarit tulee vedettyä jalkaan vaikkei huvittaisikaan.

 -Herkkuja on ollut kohtuullisen helppo taas vähennellä.Paitsi että illalla lähetin miehen kauppaan suklaata ostamaan sillä aikaa kun luin iltasatua ja nyt napsin Unton karkkipäiväsuklaita..Story of my life; jojo.

-Neulon vielä mutta ompelukausi alkaa selvästi olla aluillaan.Yritän tikuttaa suunnitteilla olevat neulomkset vielä mutta uusia en enää intoile,on jo pää täynnä kesämekkosuunnitelmia.



-Kotona ei juurikaan uutta näytettävää.Yhden lampun hain varastosta olohuoneeseen lisää,lisävaloa tarvitaan vielä ennen kevättä.Ystävä osti puolestani kirppikseltä ison,vanhan Aasian kartan kun muisti että olen sellaisesta joskus puhunut.Kartta odottaa ripustusrimoja ja päätynee olohuoneeseen,voisi olla kiva lastenhuoneessakin.Ihania,ajattelevaisia ystäviä miulla.

-Jos jotain uutta kotiin tuon (kartta) niin jotain vanhaa saa lähteä,tämä tavaramäärä riittää.Haluan tietää joka kaapin sisällön ja tietää ettei siellä ole turhaa silppua.Tästä ole puhunut ennenkin ja joko tavaransietokyky on alentunut tai tavara on hyvistä suunnitelmista huolimatta lisääntynyt sillä kummasti taas odottaa siivouskomerossa huojuva vuori kirppispöydän varaamista.


maanantai 23. tammikuuta 2012

Joulukuu 2011

Tuntuu että olen vuosi vuodelta vähemmän jouluihminen.Vaikka joulunaika lasten takia ihana onkin niin alkuvuodesta kaipaan vain vaaleutta ja valoa,jonkinlaista puhdistautumista.Eli varsin tyypillisesti lenkkeilyä ja suklaasta kieltäytymistä,kodin siivoamista joulusta ja ylimääräisestä tavarasta,tulevaisuudensuunnitelmien pyörittelyä,menneen vuoden jäsentelyä.
Kuvia saa otettua taas valoisaan aikaan ja ehkä on joitain ajatuksiakin jaettavana kun on joulun jälkeen saanut ladata akkuja.






sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Marraskuu 2011

Unton 4-vuotispäivät,isänpäivä,leipomista,valmistelua ja hetken hengähdys ennen loppukiriä jouluun.Vaikka marraskuussa on paljon mukavaa touhuttavaa ja vauhdikasta,iloista ohjelmaa niin olen aina ihan kuitti joulukuun alkaessa,lisääntyvä pimeys vie aina veronsa ja jouluksi on ihana vain rauhoittua.








lauantai 21. tammikuuta 2012

Lokakuu 2011

Lokakuisesta synkkyydestä ei tietoakaan,ihania ulkoilupäiviä,kylmiä ja aurinkoisia.Viimeiset auringonkukat pellonreunasta,viimeiset lehdet puista.




















torstai 19. tammikuuta 2012

Syyskuu 2011

Ihana syksy!Milano,Venetsia ja aikuisten loma,hetken vielä hellettä.Kotona odotti kullat ja vaihteleva syyssää.Metsäretkiä shortseissa,ulkoilua kuravaatteissa.Neulevaatteet,syyssävyt,neulominen,uudet langat,sukkahousut,nahkasaappaat,uunijuurekset,sateenvarjo,kurarukkaset,sieniaika.










keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Elokuu 2011

Syksyn värit jo vaatteissa ja varpaankynsissä,pitkähihaiset päällä,hirveästi hilloamista,marjastusta,kuivattamista.Vilttejä kaivettu esille ja sadepäiviäkin jo vietetty vaikkakin vielä lämpimiä sellaisia.Ihana syntymäpäivä,täytin 30,sain pusuherätyksen ja kukkia ja croisantteja oven taakse.Kuvissa jo sellaista lievää haikeutta mennyttä kesää kohtaan ja syksyn odotusta.