maanantai 8. elokuuta 2011

Hääpäivä,hyvä päivä

Aamun alkajaisiksi sain ystävältä viestin että pieni tyttö on syntynyt.En malttaisi odottaa että pääsen katsomaan!

Kohta soi ovikello ja oven takana oli kukkakaupan lähetti ison kimpun kanssa.Hääpäiväterveiset mieheltä,joka oli jo lähtenyt aamuvuoroon.En osannut aavistaa vaikka yleensä toinen on niin tohinoissaan kaikista yllätyksistä että arvaan jo etukäteen että jotain tavallisuudesta poikkeavaa on luvassa :) Oma yllätykseni oli kaikessa arkisuudessaan kanttarellipiirakka,jonka väsäsin kun lapset nukkahtivat ja mies lähti salille.Suolaisten piirakoiden miehelle.Kokonaan,sain kyllä maistaa.

Aamupäivä vietettiin avoimessa päiväkodissa ja Unto yllätti iloisesti.Unto on aina ollut varsin avoin ja sosiaalinen mutta tämän kesän aikana on alkanut ujostelemaan.Ei ole uskaltanut mennä mukaan toisten leikkeihin,mököttänyt leikkipuistossa puun takana ja urheilukoulu jäi kahteen kertaan kun kirkui hysteerisenä jo kotona että 'äiti mie en oikeesti haluu mennä tinne!'.Tänään kuitenkin tutussa paikassa innostui lauluhetkellä 'päärooliin' laululeikissä ja esitti omia leikkitoiveita,leikki toisten kanssa ja muovaili,löysi selvästi ainakin yhden hengenheimolaisen.Helpottavaa.Ensi viikolla alkaa samoissa tiloissa,samojen ohjaajien kanssa leikkikerho jossa Unto oli viime keväänkin.Kahtena aamupäivänä viikossa,pari tuntia kerrallaan itsekseen.Kevät meni hyvin ja tämänpäiväisen jälkeen uskallan toivoa että syksykin alkaisi mukavasti.





Kuvia ei ole kukkakimpusta eikä piirakasta (jo syöty).Kuvissa parin päivän takaista maalailua mustikalla.Maalailua seurasi vesileikit ja vesileikkejä kaksi hyvin mustikkaista ja väsynyttä lasta.Sitä taas seurasi äidille pitkä ja hiljainen ilta omaa aikaa.Hyvä päivä sekin.

6 kommenttia:

  1. Hei!

    Nukuin vähän päiväunia töiden jälkeen ja sitten maalailin keittiötä... tässä syy myöhäiseen viestiin. Onnea teille hääpäivän johdosta!
    Nauratti hieman kun ensimmäinen teksti oli ystäväsi lapsen syntymästä ja alla kuva joka saattaa lipsauttaa ajatukset... Mamma l. äiti

    VastaaPoista
  2. Onnea hääpäivän johdosta. Ei teilläkään ole enää kun 48 niistä hankalista vuosista edessä mikäli magneettiin on uskominen ;)

    Mukava kuulla että Unton leikit sujuivat avoimessa. Se kerhoaika on varmasti tarpeellista teille kaikille. Meidän Sannikin pitää nyt äkkiä saada sinne eskariin, kun kukaan ei jaksa keksiä sille enää tekemistä täällä kotona ;)

    VastaaPoista
  3. Äiti; ai kamala,aika hyvinhän tuo assosioituu..

    Tytti; kiitos!Kohtahan se arki alkaa..Varmaan teitä kaikkia vähän jännittää uusi,ei ihme jos neiti höyryää vähän ylikierroksilla :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan luovaa meininkiä siellä:)
    Mistä Liisalla olevia polvisukkia saa?
    Ja sitten vielä että sä kyllä niin ihanasti Liisaa aina puet♥Millon tulee taas myyntiin Liisan vaatteita?Meidän neiti käyttää nyt 74 ja olen syksyksi hommannut 80cm vaatteita.Kymmenen kilon puntti:)
    Sannu

    VastaaPoista
  5. Kiitos Huumi!

    Sannu; polvisukkia löysin kirppikseltä,olivat vielä alkuperäisissä pakkauksissaan ja veikkaan että yhtä vanhoja kuin minäkin,sieltä 80-l alusta :) Ei niitä löydä enää mistään.Itsellä oli niitä pitsisiä polvisukkia ala-asteellakin varmaan vielä,muistan miltä kintut näytti niissä.
    Ja kiitos,tytöllä oli vekkihame,villatakki,nahkakengät ja huivi tänään ruokakaupassa,äidillä sama mekko kuin viimeiset kaksi päivää aamusta iltaan,ruoankäryinen ja rutussa :)
    Täytyy taas kaappeja kaivella,alkaa olla se ikä/koko menossa ettei ihan niin tiuhaan enää tarvitse vaihtaa isompaan kokoon.

    VastaaPoista