lauantai 27. marraskuuta 2010

Joulunalusaikaan

Arki vie niin etten ehdi kamera kädessä kulkea.Ainakaan valoisaan aikaan.Tuntuu että kiire lisääntyy sitä mukaa kun joulu lähestyy.Vaikkei ihmeitä edes tarvitse tehdä.Pieniä kavereita kyläillyt meillä tällä viikolla,kerhossa käyty,kirppispöytää laiteltu,ulkoiltu,harjoiteltu hiihtämistä,laskettu monessa mäessä,syöty sosekeittoa ja suunniteltu joulua.Ostin kaksi viherkasviakin,ei meillä yhtään ollutkaan,ne kun kummasti tuppaavat kuolemaan.Kauppareissulta puoleen hintaan niin ei harmita niin paljon jos/kun kupsahtavat.



Pieni peili kirppikseltä.Kaipaisi jotain ympärilleen,hakee vielä vähän paikkaansa mutta oli saatava seinälle turvaan.



Olisi mahdoton hinku ommella,ideat ja kankaitakin valmiina mutta toteutukselle on kaksi pientä estettä.Ennen joulua saatava ommeltua ainakin Liisan harmaa villakankainen vekkihame ja pehmolelu valmiiksi.Neulomuksiakin on odottamassa ja ihania lankakeriä.Sain sentään villahameen Lillukalle tehtyä.Miesten kaulaliinasta,kirppikseltä 20snt.

Liisalla on ensimmäinen hammas!Tai aavistuksenomainen valkoinen kulmahan se vielä on mutta sieltä se on tulossa.Ei huutanut,inahtanutkaan mutta yhden yön heräili vartin välein vaatimaan pienet hörpyt helpotukseksi.Perunaa on maisteltu eikä enää aiheuta puistatuksia,joskaan ei innolla syö vielä.

Ensimmäiset jouluvalot viritelty,pari joululahja-asiaa hoidettu tänäänkin,pitkälti voiton puolella niissä jo.(Kun elokuussa alkaa suunnittelemaan ja kulkemaan tuntosarvet viritettyinä mahdollisille lahjalöydöille niin kyllä kai sitä nyt jo on viittä vaille valmista.) Jouluiset lastenkirjat hain varastosta eilen ja Melukylän joulua ja Lumiukkoa on jo luettukin.Joululevyn vielä haluaisin.Untolle ostin Hevisauruksen levyn kun muutaman tutun lapset kuulemma pitävät mutta kertakuuntelun jälkeen kiikutin tänään kirppikselle kun en saanut sanoituksista kunnolla selvää ja melodioissa ei ollut mitään lapsellista.Tiukkis-äiti antaa kuunnella vain perinteisiä lastenlauluja,örinät kuvioihin vasta kun itse osaavat vaatia.Eli ei hetkeen,pumpulipussiin kun ei sellaiset sävelet kantaudu.


Joulutähti pitäisi etsiä varastosta ja koristeitakin ehkä vähän katsastaa.Kirpputoritavaroita hinnoitella lisää.Synttärikoristelutkin voisi tosiaan jo riisua.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Joulu tulee kyllä - onneksi meillä muutamia neulomuksia lukuunottamatta on lahjat hankittu (jo viime tammikuun aleista ekat ostettu). Ja tänä vkonloppuna on ne Linnoituksen markkinatkin. Perinteitä kunnioittaen pitää mennä palelemaan :D Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  2. Meillä on yksi joululaululevy, jossa on ne kaikki perinteiset biisit, voin polttaa sen teille jos tahdot.

    Mutta eikös ole ihanaa odotella joulua lumen ja pakkasen keskellä eikä vesisateessa? Niinkuin parina aikaisempana vuotena.

    Miekin sain työasiat heitettyä mielestäni ja nyt aurinko tuikkii myös pään sisälle :)

    VastaaPoista
  3. Mukavia elämän makuisia tunnelmia kerrot.Iloa joulun puuhiin ja jaksamista jaksaa sitä että aina jotain äitiliineillä jää kesken:D
    Olet suloinen Rimpukaisa♥

    VastaaPoista
  4. Heh..siis eihän ne markkinat olleetkaan tänä vkonloppuna :D tulipahan käytyä silti katsomassa.

    VastaaPoista
  5. Tytti; jee,polta vaan!!
    Maria; kiitos,niin olet sinäkin <3
    RuusuLiisa; ne markkinat taitaa olla sillon kuun puolivälin viikonloppuna.Kuvittelin kans että on jo nyt eikä päästä muttei tosiaan ollu kai muuta kuin jouluvalojen sytyttelyä ja joulukauden avaus.Sekin kiva siis vielä edessä!Viime vuonnakin oltiin kauheessa pakkasessa pukkia katsomassa ja hevosajelulla,Linnoitus on ihanan tunnelmallinen joulunaikaan.

    VastaaPoista