tiistai 29. syyskuuta 2009

Peti


Poikasen sänkyyn löytyi päiväpeitoksi täkki.Pellavatyynyt on tehty joskus alkuvuodesta ja kuvioihin mallia ja inspiraatiota otettu netistä mutten valitettavasti enää muista mistä joten en osaa linkittää niille joille kunnia alkuperäisistä kuvioista kuuluu.Omaan käyttöön kuitenkin vain joten toivottavasti kukaan ei näistä tekeleistä pahastu..
Olisi ihana päästä laittamaan pojalle omaa huonetta.Etsinnän alla on siisti kolmio vuokralle vanhasta talosta jossa on lapsiystävällinen ympäristö,piha jossa ulkoilla ja vielä lyhyt työmatka miehelle,kaupat lähellä..Yllättäen ei ole vielä löytynyt.



torstai 24. syyskuuta 2009

Löytyi



syksyn värinen peltirasia.Sai sisäänsä aarteita.




sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Hyppelehtii,polveilee


Pitkästä aikaa muutakin kuin Unto eestä,Unto takaa,Unto istuu,Unto makaa.Alkaa kai olo piristyä,ollut jotenkin alavireistä ja matalapaineista.Onneksi on ystäviä.Ja yllättävästi ystävällisiä ihmisiä.Jäätelöautomies lahjoitti jäätelöt kahdelle äidille ja kolmelle lapselle eilen puiston laidalla kun pieni kummityttö katsoi kaihoisasti eikä äideillä ollut rahaa mukana.Neiti huokaisi 'ihana mies' kun vaaleansininen auto rallatti eteenpäin.

Laukku suloisesta Livinki-liikkeestä Lappeenrannasta ja Noa Noan.Liikkeen puotipuksu on vallan herttainen kikkarapää,tarjouduin töihinkin jo sinne koska hänen alaisenaan olisi varmasti hyvä olla.Että ihmisellä voikin olla niin ihana työ,ostaa Noa Noaa ja elättää sillä itsensä.Sunnuntaikävelyllä näin ikkunassa uusia ihanuuksia,pitää heti mennä hipelöimään kun rahaa jostain siunaantuu.

Kenkälöytö kirppikseltä,3e.Näin samat popot Spr:n Kontissa enkä raaskinut sillon ostaa jostain syystä ja tultuani järkiini joku muu oli jo vienyt ne sieltä.Mutta tänne päätyivät :)



Korvikset.Ihan syksyä.


Taas tiskirätti puikoilla.Tää on just oikea väri.Enkä tietenkään säästäny vyötettä.



Lampunvarjostin suunnitteilla,kuvia kunhan saan tulosta aikaiseksi.

Sohva-asiakin edistyy.Vanha,jonka päällystän uudelleen.Kuulostaa itsevarmemmalta kuin olen.Mutta pellavainen tulee,sutta tai sekundaa.Täytyy opetella kaavojen teko tai ainakin vähän mittailla.Ikeanihmettä odottaa kaatopaikka ihan näinä päivinä.Tiesittekö että sohvat on kaatopaikkojen suurin yksittäinen ongelma nykyisin?Kertakäyttöikeaiset menemään ja halvalla uutta putkeen.'Uusi' sohvamme on siis vahingossa ekologinenkin valinta,lähinnä kyllä esteettinen.Haluttiin selkeä mutta pehmeälinjainen,ei valtavan massiivinen sohva.Huonekaluliikkeissä tuntuu olevan tarjolla joko täysin yli budjettimme meneviä vaihtoehtoja tai laatikkomaisia,kulmikkaita sohvia jotka varmasti ovat mukavia massiivisuudessan mutteivat passaa meille.Ainoa valmiista esitteestä bongattu sohva oli H&M:n home-esitteessä ollut valkoinen (nahka?)sohva joka miellytti silmää.Sellaisen olisin voinu ostaa.Vaan sehän oli tietysti kuvausrekvisiittaa.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Taas sunnuntai

Olen alkanut lähes pelkäämään sunnuntaita.Sen matelevaa tapahtumatonta luonnetta.Päivä josta vaan täytyy selvitä läpi uuteen viikkoon,jolloin on taas jotain mitä tehdä,ihmisiä joita tavata.Sunnuntaita tuntuu olevan koko ajan tiheämmässä,hiipivän nopeammin paikalle viikottain.Vaikka miten yrittää päivää piristää,negatiivinen pohjavire säilyy.

..Piristystä lapselle;maja..

..ja vihdoin itselle.Meen maatumaan sohvalle ja havahdun toivoakseni vasta kun sunnuntai on ohi ja miehellä vihdoin vapaapäivä.

Edit; mies kotiutui eikä kumpikaan jaksa enää katsoa kuin unia.Parempi päivä huomenna.

torstai 17. syyskuuta 2009

Puuhaa


Kauppaan,puistoon,unille,auto huollosta 40km päästä,samalla reissulla Unton serkkuvauvalle,isomummille,mummolle,iltapimeässä kotiin.Syksyn satoa saatu ja nautittu.




sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Pyhänä


Aamulla kukonlaulun aikaan ylös,saa kai heittää hyvästit reilun viikon jatkuneelle kahdeksaan asti nukkumiselle.Ehdittiin siis yhdeksän jälkeen jo satamaan,Muikku & Pottu-markkinoille.Päineen tiristetyt sintit,kalasäilykkeet,markkinarinkelit ja metrilakut jäi väliin kun suunnattiin paloautolle.Unto tutustui piipa-autoon isin kanssa,onki nameja ja riekkui pomppulinnassa.Niiskuneiti-namiaski pelasti kotimatkan ja parhautta oli pallo.


Pienet olis ilot itelläkin.Jos kirppikselle ehtis ja sais talvipäiväpeiton haettua varastosta.Aamul tää ehkä leipois pullaa.Ei edes tee mieli mut tulis kotoinen tuoksu.Ja vois ehkä vahingossa jättää ulkoilun väliin,lapsi purkakoon energiat taikinaan.

Sohvan etsintä alkaa huomenna.Huonekaluliikkeet (netissä) käyty läpi eikä mikään nappaa.Tai nappais joku Howard-tyyppinen muttei niillä hinnoilla.Jotain vanhahtavaa siis,ei mitään moduuleja,säämiskäpintaa ja laatikkomallia.Mut vanhan sohvan osto vähän mietityttää..Ei tietenkään oo pakko ostaa tupakanhajuista,koirankarvaista kirppukasaa mutta voiko siisti sohva pitää sisällään epähygieenisiä ylläreitä?Ei meidän ikeanihmeessä (selkänoja tippui eilen irti toisesta päästä,käsinoja oli jo) ainakaan edes näy (kaikki) Unton vahingot vaikka on valkoinen..

Miten sunnuntai voikin aina olla se päivistä pysähtynein vaikka olis ohjelmaakin?Tuntuu kuin päivä olis tuplasti arkea pidempi,onneksi jo illassa.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Kotoinen


Välillä sokeutuu arkeensa niin että ne ärsyttävät asiat; tunnin nukutustaistelut,kaatuneet maidot,pureminen,naukuminen ja yleinen kitinä yhdistettynä omaan tylsistymiseen tuntuu olevan koko elämänsisältö.Onneksi on myös päiviä jolloin on kiitollinen ihan kaikesta arjessaan.Terveestä lapsesta,joka iloitsee muurahaisista,miehestä joka polkee iltapimeässä kotiin töistä,edellispäivän kuivahtaneesta tonnikalamakaronivuoasta joka säästää ruoanlaitolta ja aurinkoisesta syyssäästä.


Asioita pitää helposti itsestään selvinä,ei muista arvostaa sitä että SAA olla lapsen kanssa kotona.Tänään muistin.


Käytiin avoimessa päiväkodissa ja opeteltiin istumaan lauluhetki paikallaan.Ei onnistuttu,Unto siirtyi eteistilaan poikittain sylissä potkien mutta ihan tyytyväisenä,liikaa vaan vauhtia.Ihana nähdä miten pieni naama leviää hymyyn kun tuttu laulu alkaa soida.Palkitsee kiireisen aamun ja paikalle raahautumisen vaivan.


Auto on huollossa ja ollaan kuljettu kävellen ja bussilla.Tänään kavereille,isoille ja pienille,iltakylään bussilla.Unto sai seistä penkillä ja katsoa koneita (lähellä rakennustyömaa jossa jotain vekottimia) mikä oli suurta riemua,yleensä matkat on niin lyhyitä ettei kannata nostaa rattaistaan,eikä sieltä näe just muuta ku puiden latvat ja bussin seinän.Iltakyläily riehuttuamme kotiin iltahommiin ja tunnin nukutustuokio.Eikä edes pinna palanut.Päätin että nyt vajaa 2-vuotiainen kultapallero saa pikkuhiljaa totutella siihen ettei joku (äiti) aina istu sängyn vieressä laulamassa ja takapuolta taputtamassa.Öisin toimii jo niin että kuiskin omasta sängystä päätä tyynyyn ja möyrijä rauhoittuu itsekseen.Protestoi nyt hetken ja lauleli pikku-pukki-pää-päät ja ostakaa makkaraa eräänkin kerran kun siirryin sänkynsä vierestä omaan sänkyyni mutta urvahti vihdoin.


Pakasteciabatta uuniin ja lasi huoneenlämpöistä valkoviiniä,blogien lueskelua ja päivän kertaamista kun mies kotiutuu.On ihan omasta korvienvälistä ja väsymystilasta kiinni kuinka arkensa näkee.Tänään se oli ihana.


tiistai 8. syyskuuta 2009

iolePiole





Ostin huuto.netistä eräältä kätevältä naisihmiseltä hänen omaa tuotantoaan olevan iolePiole-merkkiä kantavan syystakin (jos Iole luet niin kirjoitinko merkin oikein,yhteen vai erikseen?).Tykkään kovasti!Retroisen,syksyisen värinen ja hihoja kääntämällä saa käyttöikääkin lisää.Siistiä työtä ja hauska malli.Myyjän tunnus huuto.netissä on otto_p,käy kurkkaamassa,oli muitakin takkeja ja ompeluksia.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Nyt kun kesä mennyt on,syksy saapuu..









..soinut päässä pitkin päivää.Harmautta,sadetta,usvaa ja ylen onnellinen pieni ihminen pihlajanmarjoja ahmimassa.Joskin syljeksii kerran puraistuaan marjat takilleen muttei malta olla syömättä.Maajoja.Kaikenlaisia maajoja menee,etenkin ulkona,sisällä valikoiden.Mummolassa viinimarjoja ja vedet silmiin kirvottavia kirsikoita,omenoita joita kukaan muu ei syö.Viinirypäleitä mätti kun väitin että ne on marjoja,rypäle ei kai kuulostanut houkuttelevalta.

Sunnuntain luontaisesta ja säähänkin liittyvästä ankeudesta huolimatta olin onnellinen selvittyäni edellisen päivän migreenistä. Ulkoiltiin harmaudessa kahteen otteeseen,luututtiin lattiat,tehtiin mannapuuroa,mustikkakiisseliä ja sämpylöitä,kasattiin autoleikit ikkunalaudalle ja saatiin Unton kummitäti visiitille.


Löydettiin hattivattejakin.Eikö ne ukonilmalla keräänny korkeimman puun juurelle huojumaan ja salamaniskua odottamaan?Jo kukkeimman tuoreutensa ohittaneista hattivateista saa muuten sormet liejuisiks ja musteenmustiksi kun puristelee..



Iltapuhteina vielä kummitytön pipo valmiiksi.Suunnittelen tekeväni kaikille viidelle kummilapselle pipot,myös mies tilasi itselleen yhden.Ja jos itekin sais yhden.Untolle on jo pari.Kutimet kilkkaa.Kylläpä kuulostan kaiken kaikkiaan itseriittoiselta ja ärsyttävän aikaansaavalta.Jotku on vaan niin täydellisiä.Vai himmentäiskö tätä muumimammailua yhtään jos kertoisin että Unto lauleli tuiki tuiki tähtösen,pupulaulun ja mopolaulun välissä vittu,vittu vituuu heleällä lapsen äänellä täysin keskittyneenä hommiinsa.Saatto lipsahtaa isällensä taannoin totuuksia ladellessa ja isältänsä päivittäin ihan normaalissa kielenkäytössä..Ja jos on hyviä ideoita millä sen sais kitkettyä (muuta kuin siistimällä suunsa,sitä yritetään,believe me) niin vinkkejä otetaan vastaan,ei kehtaa lähteä Prismaan jonottelemaan ennen ku on varmaa ettei huuda potkukiukuissaan kassalla tuota.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kotelo

Oon pidemmän aikaa katsellu ompelukoneelle jonkinlaista koteloa.Singerin vanhat vaneriset kopat on söpöjä mutta liian pieniä nykyisiin koneisiin eikä omassa koneessa ollu kuin huppu,joten tarvettakin oli.Suojaishan se huppu pölyltä mut kun se on valkosta vahakankaan tapaista muovia..Ruma!Niin ku konekin,ei sitä jaksa pöydällä katsella.Tein pellavaisen hupun mutta se keräs pölyä ja luisui paikoiltaan joten kone on ollu kaapin tukkeena.Nyt löyty kierrätyskeskuksesta,matkalaukkupinosta tällainen.3e.


Luulen et on ehkä ompelukoneella ollukin,ei oo ihan matkalaukun mallinen ja on tommoset pienet hyllytkin sisällä.Just passelin kokoinen koneelle mut aika iso tuossa pöydällä,sijoittelu vielä vähän hakusessa.Lukkoon sitä ei saa joten pysyväinen säilystyspaikka pitää valita,hankala kanniskella aukinaisena.


Tyyppi puskee kuviin.

Tyylei



Syys-siili suklaisena.Ukki toi,ei meil aina oo iltapalaks Fazeria.Kuten muikea ilme kertonee.







'Hirveesti hommaa,siis kukaan ei tajuu etten mie ehi kaikkee.'

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kahdestaan


Unto edellisen yön mummolassa.Nukuttiin 11.30 asti heräämättä kertaakaan.Hoidettiin 'asioita',tarpeellisia ja viihteellisiä.Teki hyvää,taas jaksaa kuunnella muumeja ja kaivaa pikkuautoja sohvan alta.Miehellä 24h vuoro huomenna ja jäädään autotta,saa nähdä mitä viihdykettä keksis.Molemmille.