Kotoinen

Välillä sokeutuu arkeensa niin että ne ärsyttävät asiat; tunnin nukutustaistelut,kaatuneet maidot,pureminen,naukuminen ja yleinen kitinä yhdistettynä omaan tylsistymiseen tuntuu olevan koko elämänsisältö.Onneksi on myös päiviä jolloin on kiitollinen ihan kaikesta arjessaan.Terveestä lapsesta,joka iloitsee muurahaisista,miehestä joka polkee iltapimeässä kotiin töistä,edellispäivän kuivahtaneesta tonnikalamakaronivuoasta joka säästää ruoanlaitolta ja aurinkoisesta syyssäästä.


Asioita pitää helposti itsestään selvinä,ei muista arvostaa sitä että SAA olla lapsen kanssa kotona.Tänään muistin.


Käytiin avoimessa päiväkodissa ja opeteltiin istumaan lauluhetki paikallaan.Ei onnistuttu,Unto siirtyi eteistilaan poikittain sylissä potkien mutta ihan tyytyväisenä,liikaa vaan vauhtia.Ihana nähdä miten pieni naama leviää hymyyn kun tuttu laulu alkaa soida.Palkitsee kiireisen aamun ja paikalle raahautumisen vaivan.


Auto on huollossa ja ollaan kuljettu kävellen ja bussilla.Tänään kavereille,isoille ja pienille,iltakylään bussilla.Unto sai seistä penkillä ja katsoa koneita (lähellä rakennustyömaa jossa jotain vekottimia) mikä oli suurta riemua,yleensä matkat on niin lyhyitä ettei kannata nostaa rattaistaan,eikä sieltä näe just muuta ku puiden latvat ja bussin seinän.Iltakyläily riehuttuamme kotiin iltahommiin ja tunnin nukutustuokio.Eikä edes pinna palanut.Päätin että nyt vajaa 2-vuotiainen kultapallero saa pikkuhiljaa totutella siihen ettei joku (äiti) aina istu sängyn vieressä laulamassa ja takapuolta taputtamassa.Öisin toimii jo niin että kuiskin omasta sängystä päätä tyynyyn ja möyrijä rauhoittuu itsekseen.Protestoi nyt hetken ja lauleli pikku-pukki-pää-päät ja ostakaa makkaraa eräänkin kerran kun siirryin sänkynsä vierestä omaan sänkyyni mutta urvahti vihdoin.


Pakasteciabatta uuniin ja lasi huoneenlämpöistä valkoviiniä,blogien lueskelua ja päivän kertaamista kun mies kotiutuu.On ihan omasta korvienvälistä ja väsymystilasta kiinni kuinka arkensa näkee.Tänään se oli ihana.